Viimeksi julkaistu 18.2.2022 11.45

Talousarvioaloite TAA 55/2021 vp 
Tarja Filatov sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Aulangon kulttuuriperinnön peruskorjaamiseen (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Aulanko on yksi maamme tunnetuimmista matkailukohteista. Alueella yhdistyvät sekä arkeologiset, rakennustaiteelliset, kulttuurihistorialliset, maisemalliset että luonnonarvot. Metsähallituksen Luontopalvelut vastaa luonnonsuojelualueen hoidosta ja sen kerroksellisten suojeluarvojen turvaamisesta. Aulangon vetovoima on kiistaton; Metsähallituksen hallinnoimalla puistometsän alueella on vuosittain noin 500 000 kävijää ja koko Aulangon alueella noin 700 000. Aulanko on merkittävä hämeenlinnalaisten lähimatkailukohde, mutta myös kauempaa tulevien matkailijoiden suosiossa. Aulangon toimijat ovat säännöllisesti yhteydessä toisiinsa ja sekä valtion että kaupungin omistuksessa olevilla alueilla on tunnistettu vakavaa kulttuuriperinnön korjausvelkaa. 

Puistometsän alueella sijaitsevan rakennuskannan edellinen perusteellinen korjaus on toteutettu noin 30 vuotta sitten. Tällä hetkellä rakennuskanta on osin jo erittäin huonossa kunnossa. Esimerkiksi alueen päänähtävyyskohteena tunnettu Aulangon Näkötorni on toistaiseksi suljettu kävijöiltä merkittävien rakenteellisten vaurioiden vuoksi. Metsähallituksen Luontopalvelut on vauriokartoittanut ja suunnitteluttanut Aulangon suojellun rakennuskannan tarpeita viime vuosina laajasti. Korjausrahoitustarpeen todellinen laajuus on selvinnyt vasta tutkimusten valmistuttua. Jo saadun erillisrahoituksen turvin kyetään kattamaan osa kaikkein kiireisimmistä korjaustarpeista, kuten jo valmistuneet Graniittilinnan sisäänkäyntitunnelin korjaus sekä Onnentemppelin paanukatteen uusiminen. Vuonna 2022 urakoidaan erillisrahoituksen turvin myös osa Näkötornin tarpeista. Nykytiedon mukaan on kuitenkin todennäköistä, että torni joudutaan pitämään suljettuna myös jatkossa, mikäli korjaukseen osoitetun rahoituksen määrää ei saada kasvatettua merkittävästi.  

Metsähallituksella on valmius käynnistää heti rahoituksen varmistuttua korjaustoimenpiteet Näkötornilla (suunnitelma: FGC Finnish Consulting Group, Ramboll), näköalatasanteella (suunnitelma: Vahanen Oy), Graniittilinnalla (suunnitelma: HP Insinöörit) sekä Onnentemppelillä (suunnitelma Saatsi arkkitehdit). Rakennusten korjauksen lisäksi suunnitteluvarantoon sisältyy mm. Graniittilinnan lastenteatterin näyttämö- ja katsomorakenteiden uusiminen (suunnitelma CasaCo Studio Oy, Vahanen Oy). Metsähallituksella on myös välitön valmius kohteiden ulkovalaistuksen suunnittelun käynnistämiseen. Toimenpiteet turvaavat suojeluarvojen säilymisen sekä takaavat niiden käyttöturvallisuuden, mutta parantavat myös kohteiden asiakas- ja virkistyskäyttöä merkittävästi. 

Rahoitustarve jakaantuu seuraavasti: 

  • Aulangon nähtävyyskäytössä olevien suojelukohteiden korjaukset 1 500 000 euroa 
  • Graniittilinnan lastenteatterin katsomon ja näyttämön uusiminen 200 000 euroa 
  • Aulangon rakennusperintökohteiden maisemointivalaistus 300 000 euroa 

Yhteensä: 2 000 000 euroa 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 35.10.52 Aulangon kulttuuriympäristön peruskorjaamista varten.  
Helsingissä 8.10.2021 
Tarja Filatov sd 
Timo Heinonen kok 
Päivi Räsänen kd 
Hilkka Kemppi kesk 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Jari Ronkainen ps 
Rami Lehto ps 
Johannes Koskinen sd 
Kalle Jokinen kok 
Mirka Soinikoski vihr 
Lulu Ranne ps 
Mika Kari sd