TALOUSARVIOALOITE 551/2011 vp

TAA 551/2011 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen tarveharkinnan poistamiseen

Eduskunnalle

Kataisen hallitus esittää vuoden 2012 talousarvioesityksen täydennysesityksessä (HE 119/2011 vp) työttömän peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korottamista aiemmin esitetyn 100 euron sijasta 120 eurolla kuukaudessa. Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavien korotus on jopa yli 200 euroa kuussa. Rahaa lisäkorotuksiin hallitus ehdottaa käytettäväksi 59 miljoonaa euroa. Näistä korotuksista jäävät kokonaan paitsi ne työttömät, joiden työmarkkinatukea leikataan puolison tai vanhempien tulojen vuoksi. Keskustan eduskuntaryhmä ei hyväksy sitä, että hallitus jättää jo toisen kerran osattomiksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevat työttömät.

Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että työmarkkinatuki tulee muuttaa yksilölliseksi perusturvaksi, joka ei ole riippuvainen perheenjäsenten tuloista. Tuloharkinnan poistaminen työmarkkinatuesta on oikeudenmukaista ja johdonmukaista. Peruspäivärahaa ja ansiosidonnaista päivärahaa saavien kohdalla puolison tai vanhempien tulot eivät vaikuta työttömän etuuksiin.

Tarveharkinta kohdistuu useimmiten työttömiin naisiin. Vuonna 2010 Kelan antamista 4 631:stä ns. nollaratkaisusta, jolla tuki leikkautuu kokonaan pois, 3 721 päätöstä koski naisten ja 910 miesten työmarkkinatukea.

Lapsettomalla työnhakijalla työmarkkinatuki alkaa pienentyä, jos puolison tulot ovat yli 1 704 euroa/kk. Tarveharkinnan takia työmarkkinatukea ei makseta lainkaan, jos puolison kuukausitulot ylittävät 2 786 euroa/kk. Tulorajat ovat alhaiset, ja ne muodostavat tuloloukun, joka pitää työmarkkinatuella elävän perheen köyhyydessä. Asialla olisi myös kannustinvaikutuksia. Työmarkkinatuen tarveharkinnan poistaminen mahdollistaa työttömyysturvajärjestelmän yksinkertaistamisen ja vähentää sekä viranomaisten että asiakkaiden hallinnollista taakkaa.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää epäoikeudenmukaisena sitä, että kun työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan, niin suurin korotus tulee suurimpiin ansiopäivärahoihin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  33.20.52 lisäyksenä 45 000 000 euroa työmarkkinatuen puolison ja vanhempien tuloihin perustuvan tarveharkinnan poistamiseen.

Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2011

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk