TALOUSARVIOALOITE 560/2001 vp

TAA 560/2001 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen esikoulukuljetusten järjestämiseen

Eduskunnalle

Vuoden 2000 syksyllä käynnistynyt esiopetuskokeilu etenee syksyllä 2001 perusopetuslain säännösten mukaisesti siten, että oikeus esiopetukseen ja kattava järjestämisvelvollisuus tulevat kunnille voimaan 1.8.2001 alkaen.

Esiopetuksen piiriin tuleville kuusivuotiaille ei budjettiesityksessä ole kuitenkaan varattu määrärahaa kuljetuksiin. On ristiriitaista, että ensimmäiselle luokalle tuleva peruskoululainen voi saada koulukuljetuksen mutta ei esikoululainen.

Pelkästään kuntien ja vanhempien harteille heitettynä kuljetusten järjestäminen on kestämätöntä. Kuntien niukkojen taloudellisten resurssien puitteissa on perusopetuksen järjestämisessä tarpeeksi vaikeuksia. Laman säästökuurien keskeltä on noussut akuutteja tarpeita, joihin on puututtava pikaisesti. Homekoulut, peruskorjauksen kiireelliset tarpeet, opetusmateriaalin vanhentuneisuus jne. nielevät rahaa. Tarvetta kuljetuksiin on erityisesti haja-asutusalueilla, joilla kuntien talous on tiukoilla.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 3 000 000 euroa esikoulukuljetusten järjestämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Toimi Kankaanniemi /kd