TALOUSARVIOALOITE 564/2007 vp

TAA 564/2007 vp - Mikaela Nylander /r 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lapinjärven kunnostamiseen Itä-Uudellamaalla

Eduskunnalle

Itä-Uudellamaalla on yli 30 kunnostustarpeessa olevaa järveä. Näistä tärkeimpiä kohteita ovat mm. Askolan Etu- ja Takajärvi, Liljendalin Hopomträsket ja Sävträsket, Myrskylän Valkjärvi sekä Lapinjärven Lapinjärvi. Suurimpina ongelmina järvissä on rehevöityminen ja sen aiheuttamat leväkukinnat sekä virkistysarvon heikkeneminen. Tärkeimpänä kunnostusmenetelmänä on käytetty tehokalastusta, joka on todettu tehokkaaksi ja riskittömäksi menetelmäksi. Kunnostuksiin liittyy yleensä vesistön kuormituksen vähentäminen, joka vaikuttaa myös koko vesistöalueen tilaan ja vähentää osaltaan Itämereen kohdistuvaa kuormitusta. Kunnostushankkeet toteutetaan ja rahoitetaan yhteistyössä esimerkiksi kuntien, vesiensuojeluyhdistysten ja osakaskuntien kanssa. Hankkeilla on myönteinen vaikutus myös kylien elinvoimaisuuteen ja matkailuun. Valtio rahoittaa näitä hankkeita ympäristötyömäärärahoista.

Lapinjärven pinnan nostosta on kulunut 18 vuotta. Hyötyvaikutukset eivät ole vastanneet odotuksia, koska kunnostustyö jäi tavallaan kesken rantojen ruoppauksen ja järveen tulevien ravinteiden ehkäisyn osalta. Vähävesistöisellä alueella järven kunnostus on erittäin tärkeää. Kunnostuksesta on tehty yleissuunnitelma. Parhaillaan laaditaan kunnostus- ja käyttösuunnitelmaa päämääränä käynnistää laajapohjainen yhteistyö Lapinjärven tulevaisuuden turvaamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 1 000 000 euroa Lapinjärven kunnostamiseen Itä-Uudellamaalla.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Mikaela Nylander /r