TALOUSARVIOALOITE 564/2008 vp

TAA 564/2008 vp - Håkan Nordman /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen kielikylvyn käytön lisäämiseen

Eduskunnalle

Hyvän kielitaidon merkitys käy yhä tärkeämmäksi työssä ja siviilielämässä. Monikielisyyttä korostetaan myös hallitusohjelmassa, jonka mukaan monikielisiä opetusohjelmia tulee edistää.

Kokeilumuotoisen kielikylpyopetuksen aloittamisesta on kulunut 20 vuotta, ja tulokset ovat olleet onnistuneita ja myönteisiä. Kielikylpy on osoittautunut oivalliseksi keinoksi lapsille toisen kotimaisen kielen oppimiseen, ja tulosten mukaan kielikylpyopetusta saaneet lapset ovat pärjänneet paremmin vieraiden kielten oppimisessa. Tämän perusteella kielikylpy helpottaa vieraiden kielten oppimista. Kielikylpyopetuksen lisäämiseen nykyisissä kunnissa ja sen aloittamiseen monissa kunnissa tulee kannustaa erityisin panostuksin, parantamalla kunnille tarjottavia ehtoja ja kouluttamalla lisää opettajia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  29.10.30 lisäyksenä 2 000 000 euroa kielikylvyn käytön lisäämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Håkan Nordman /r
  • Mats Nylund /r
  • Bjarne Kallis /kd
  • Anna-Maja Henriksson /r
  • Petri Salo /kok
  • Petri Pihlajaniemi /kok
  • Ulla-Maj Wideroos /r