TALOUSARVIOALOITE 564/2009
vp
TAA 564/2009
vp - Hannes Manninen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen laajakaistan
runkoverkon rakentamiseksi Utsjoelle kiinteällä valokuidulla
Eduskunnalle
Utsjoen kunta on Suomen mantereella ainoa kunta, jonka
keskukseen ei ole rakennettu valokuituyhteyttä. Kuntakeskus
ja kaikki merkittävät kylät ovat tällä hetkellä varmistamattoman
linkkitekniikkaan perustuvan 30 Mbit/s:n laajakaistayhteyden
varassa. Se ei riitä turvaamaan tarvittavassa määrin
kuvayhteyksiä esimerkiksi terveyskeskuksen ja keskussairaalan
välillä. Valtioneuvoston 4.12.2008 tekemän
periaatepäätöksen mukaisesti 99 prosentilla
vakinaisista talouksista pitäisi olla 100 megabitin yhteydet
kahden kilometrin etäisyydelle. Näin ollen Utsjoen
laajakaistapalvelut eivät vastaa millään
mittarilla mitattuna nykyaikaa.
Utsjoen kunta on maamme ainoa saamelaisenemmistöinen
kunta. Myös siksi on erittäin tärkeää,
että sen asukkaita kohdellaan tasavertaisesti muun maan
kanssa. Perustuslaissa taattu oikeus kehittää ja
velvollisuus edistää saamen kieltä ja
kulttuuria velvoittaa erityisesti siihen.
Utsjoen kunta on taloudellisilta voimavaroiltaan heikko. Siksi
on mahdotonta velvoittaa kuntaa osallistumaan runkoverkon rakentamiseen, koska
se on tiettävästi toteutunut kaikkialla muualla
markkinaehtoisesti. Sen sijaan muuhun rakentamiseen kunta osallistuu
lain puitteissa ja voimavarojensa mukaan. Tämän
vuoksi ja turvallisuussyistä on välttämätöntä,
että vuoden 2010 talousarvioon otetaan erillinen avustusmääräraha
liikenne- ja viestintäministeriön käytettäväksi
valokaapelin runkoyhteyden rakentamiseksi siten, ettei Utsjoen
kunnan tarvitse osallistua kustannuksiin.
Nykyisellään laajakaista tulee Kaamaseen, josta
on 95 kilometriä kuntakeskukseen. Huoltovarmuuden kannalta
on tarkoituksenmukaista ja järkevää rakentaa
yhteys Kaamanen—Karigasniemi—Utsjoki kk kiertotien
kautta. Kokonaiskustannukset ovat 1—2 miljoonaa euroa vaihtoehdosta
ja maastosta riippuen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 31.40.50 lisäyksenä 200 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin, että määrärahaa saa
käyttää Utsjoen kuntakeskukseen tulevan
kiinteän valokuiturunkoyhteyden rakentamisen turvaamiseksi
ilman Utsjoen kunnan maksuosuutta.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Hannes Manninen /kesk
- Janne Seurujärvi /kesk
- Ulla Karvo /kok