TALOUSARVIOALOITE 569/2005
vp
TAA 569/2005
vp - Minna Lintonen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen ammattikorkeakoulujen
tutkimus- ja kehittämistoimintaan
Eduskunnalle
Vuoden 2003 ammattikorkeakoululain mukaan ammattikorkeakoulujen
tehtävänä on antaa työelämän
ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen
ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta
ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön
ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa
sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa
ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus-
ja kehitystyötä.
Yliopistojen ja valtakunnallisten tutkimuslaitosten luontevina
täydentäjinä ammattikorkeakoulut muodostavat
alueiden ja alueellisten innovaatioympäristöjen
kehittämiseen erikoistuneen toimijaverkoston. Ne tarjoavat
maanlaajuisen ja asiakasläheisen kontaktipinnan erityisesti
pk-yrityksille ja julkisten palvelujen tuottajille sekä toimivat
kiinteässä yhteistyössä monimuotoisen välittäjäorganisaatioverkoston
kanssa. Tasokas t&k-toiminta ja sen edelleen kehittäminen
on välttämätön edellytys tämän
vaativan tehtävän hoitamiselle.
OPM:n Koulutus- ja tutkimus 2003—2008 -kehittämissuunnitelman
mukaan "ammattikorkeakoulut ovat muodostuneet keskeiseksi osaksi alueellista
innovaatiojärjestelmää. Ammattikorkeakoulujen
erityisenä vastuualueena alueellisessa kehittämistyössä on
pienen ja keskisuuren yritystoiminnan tukeminen sekä yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen
kehittäminen. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyöllä vahvistetaan
erityisesti alueellista innovaatiotoimintaa."
Valtioneuvoston periaatepäätöksessä 7.4.2005 julkisen
tutkimusjärjestelmän rakenteellisesta kehittämisestä todetaan
mm. seuraavaa: "Ammattikorkeakouluja kehitetään
alueellisina vaikuttajina niiden tehtävänmäärittelystä ja
yritysten käytännön tarpeista lähtien...
Tutkimuksen osuus ammattikorkeakoulujen varainkäytöstä on vielä pieni,
noin 8 prosenttia, mutta nopeasti kasvava. Laissa määriteltyä ammattikorkeakoulujen
t&k-toiminnan
kehittämislinjaa suositellaan jatkettavaksi ja vahvistettavaksi."
Edelleen opetusministeriön teettämässä selvityksessä Tutkimus-
ja kehitystyö suomalaisessa ammattikorkeakoulussa (OPM
2004:7) painotetaan ammattikorkeakoulujen kasvanutta tehtäväkenttää ja
suositetaan, että "ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyön
kannalta välttämättömien resurssien
turvaamiseksi ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyöhön
suunnattavaa julkista perusrahoitusta lisätään
vuonna 2005 vähintään 10 miljoonalla
eurolla."
Ammattikorkeakoulut ovat pystyneet ottamaan uudet tehtävät
ja haasteet vastaan kehittämällä nopeassa
tahdissa t&k-toimintaansa. Tämän on pitkälti
mahdollistanut mm. kuluvan EU:n rakennerahastokauden hankerahoitus.
Tulevalla, vuonna 2007 alkavalla EU:n rakennerahastokaudella Suomen
osuus rakennerahastovaroista tulee supistumaan, mikä tulee
näkymään myös ammattikorkeakouluille
suuntautuvassa hankerahoituksessa. Ilman kansallisista julkisista
varoista osoitettavan panostuksen nostoa ammattikorkeakoulujen t&k-toiminnan
myönteinen kehitys uhkaa pysähtyä tai
jopa taantua.
Tämä aloite on tehty yhteistyönä Hämeen
liiton, Päijät-Hämeen liiton ja Hämeen
vaalipiirin kansanedustajien kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 29.20.25 lisäyksenä 10 000 000
euroa ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan
perusrahoitukseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Minna Lintonen /sd
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Jari Koskinen /kok
- Satu Taiveaho /sd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Matti Kauppila /vas
- Tuija Nurmi /kok
- Timo Seppälä /kok
- Jouko Skinnari /sd
- Maija-Liisa Lindqvist /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Päivi Räsänen /kd