TALOUSARVIOALOITE 57/2008 vp

TAA 57/2008 vp - Tarja Filatov /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin

Eduskunnalle

Ammattikorkeakoulut toimivat erityisesti omalla alueellaan yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän sekä suomalaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen samoin kuin muiden oppilaitosten kanssa. Ne ovat merkittävä työelämän asiantuntijoiden kouluttaja sekä alueensa työelämän kehittäjä. Ammattikorkeakoulut tuottavat teknologisten innovaatioiden lisäksi myös sosiaalisia ja järjestelmäinnovaatioita.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston ARENE:n mukaan ammattikorkeakouluille suunnatut resurssit eivät nykytilanteessa riitä edes kustannustason nousuun ja tarkoittaa käytännössä määrärahan pienenemistä. Tämä ei vastaa hallitusohjelmassa, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2007—2012 esitettyjä tavoitteita.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 5 000 000 euroa kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Tarja Filatov /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Matti Ahde /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Timo Kalli /kesk
  • Satu Taiveaho /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Johannes Koskinen /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Valto Koski /sd
  • Maria Guzenina-Richardson /sd