TALOUSARVIOALOITE 573/2006 vp

TAA 573/2006 vp - Jaakko Laakso /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sovitellun työttömyysetuuden uudistamiseen

Eduskunnalle

Huolimatta työllisyyden hienoisesta parantumisesta työttömyys on yhä koko Suomea koskettava ongelma. Hallitus on omilla toimillaan pyrkinyt vastaamaan haasteeseen, mutta vaikutukset ovat tähän mennessä olleet vähäisiä. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan siis uusia keinoja työvoiman kysynnän ja tarjonnan parantamiseksi ja työttömien kannustamiseksi ottamaan vastaan kaikki tarjolla oleva työ.

Työttömyysturvalain mukaan voidaan maksaa soviteltua työttömyysetuutta, mikäli henkilö on lyhytaikaisissa työsuhteissa. Kuitenkin useilta henkilöiltä tulleiden palautteiden mukaan syntyy usein tilanne, että työstä saatava tulo yhdessä sovitellun päivärahankin kanssa on vähemmän kuin kokonaan työttömän saama nettotulo. Tilanteisiin vaikuttavat usein tulonhankkimiseen vaikuttavat kustannukset ja työajan tai työsuhteen lyhyys.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  33.17.51 lisäyksenä 10 000 000 euroa työttömyysturvalain mukaisen sovitellun työttömyysetuuden uudistamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Jaakko Laakso /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Veijo Puhjo /vas