TALOUSARVIOALOITE 576/2007 vp

TAA 576/2007 vp - Mats Nylund /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen hyljetietokeskuksen perustamiseen Pohjanmaalle

Eduskunnalle

Maa- ja metsätalousministeriön keväällä hyväksymässä hyljekantojen hoitosuunnitelmassa tunnustetaan selkeästi tarve hyljetietokeskuksen perustamiseen. Tähän saakka käytettävissä oleva tieto hylkeistä on ollut kirjavaa, minkä vuoksi onkin olemassa suuri neutraalin tiedon tarve eri ammatti- ja etutahojen kohtaamisen helpottamiseksi. Toistaiseksi suhtautuminen hylkeisiin on ollut arvoväritteistä, ja voidaan jopa puhua esim. kalastuselinkeinon ja kasvavien hyljekantojen välisestä konfliktista. Hyljekysymys ei koske pelkästään Suomea vaan myös naapurimaitamme, minkä vuoksi Suomella on siis kansainvälinen tiedottamisvastuu. Monista toimijoista koostuva ja laajapohjainen hyljetietokeskus tarjoaisi uusia mahdollisuuksia, ja se voisikin kehittyä kansallisesta foorumista pohjoismaiseksi ja kansainväliseksi foorumiksi.

Hyljekantojen hoitosuunnitelmassa mainitaan, että hyljetietokeskus voisi toimia paikallisena, kansallisena ja kansainvälisenä tiedotus- ja valistusyksikkönä sekä neutraalina tiedonvälittäjänä ja erilaisten hylkeisiin liittyvien näkemysten kohtaamispaikkana. Konkreettisemmin hyljetietokeskus voisi jakaa tietoa hylkeen asemasta ekosysteemissä sekä sen vaikutuksesta ihmisen toimintaan. Hyljetietokeskus voisi myös toimia foorumina hylkeitä koskevan tiedon konkretisoimisessa, popularisoimisessa ja välittämisessä sekä lisätä yhteistyötä yhdistysten, järjestöjen ja viranomaisten välillä paikallisella, alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Hyljetietokeskuksen sijoittamiselle luonnollinen paikka olisi Pohjanmaa. Pohjanmaalla on toteutettu useita onnistuneita hyljeprojekteja, ja hankkeiden tuloksista olisi varmasti hyötyä hyljetietokeskukselle. Jos hyljetietokeskus perustettaisiin, kaikki tuotteet ja kaikki tiedotusmateriaali eri hyljeprojekteista tultaisiin lahjoittamaan hyljetietokeskukselle. Projektitoiminnan ansiosta alueella vallitsee eri intressiryhmien välinen keskinäinen ymmärtämys, ja vuoropuhelu on sujunut paremmin kuin muilla paikkakunnilla. Pohjanmaalla on lisäksi vakaita ja hyvinvoivia niin norppa- kuin harmaahyljekantojakin ja elinvoimainen pyyntikulttuuri, mutta myös kokemuksia kalansaaliille aiheutuneista vahingoista ja hylkeiden ja ammattikalastuksen välisistä konfliktitilanteista. Lisäksi alueella on useita hyljemuseoita, aktiivinen hylkeenmetsästysseura, suuri kiinnostus materiaalin talteenottoon sekä hyljetuotteita jalostavia yrittäjiä. Alueella on lisäksi hyljeasioissa hyvät yhteydet koko Pohjolaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  35.01.65 lisäyksenä 400 000 euroa hyljetietokeskuksen suunnitteluun ja töiden käynnistämiseen Pohjanmaalla.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Mats Nylund /r
  • Elisabeth Nauclér /r
  • Håkan Nordman /r
  • Anna-Maja Henriksson /r