TALOUSARVIOALOITE 583/2007
vp
TAA 583/2007
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Haapamäen Uusi Nousu -hankkeen tukeminen
Eduskunnalle
Keuruun kaupungin Haapamäen taajama on menettänyt
yli 700 valtion eri sektoreiden työpaikkaa kuluneiden vuosikymmenten
aikana. Nämä ovat tapahtuneet pääosin
rautateiden sektorilla, mutta myös mm. poliisitoimessa
on merkittävä menetys Haapamäen liikkuvan
poliisin tukikohdan lopettamisen myötä. Haapamäen
taajaman nostamiseksi uuteen menestykseen ja asukasmäärän
kaksinkertaistamiseksi nykyisestä noin 2 000:sta
4 000:een asukkaaseen on käynnistetty Haapamäen
Uusi Nousu -projekti. Tähän osallistuvat Haapamäen
yrittäjät, Keuruun kaupunki ja sen omistama elinkeinoyhtiö Keulink.
Projektille palkataan aloitusvaiheessa kaksi henkilöä,
ja he laajentavat edelleen toimintaa ja yhteistyötä elinkeinoelämän,
matkailun, asuntoalueiden rakentamisen, kulttuurin, koulutuksen ym.
sektoreilla. Kyse on kymmenen vuotta kestävästä projektista,
joka etenee ja muuttuu aina esille tulevien tilanteiden mukaan.
Keuruun kaupunki on osaltaan voimakkaasti panostanut Haapamäen
infrastruktuurin parantamiseen. Muun muassa vesi- ja viemäriverkoston
runkolinjat on uusittu vuosina 2002—2003 aina Riihon kylälle asti,
Keuruun Sähkö Oy (omistajina Keuruun kaupunki
ja Fortum) on uudistanut sähkön runkoverkoston
Haapamäellä vuosina 2003—2004. Lisäksi
Keuruun kaupunki on sijoittanut yli 4 miljoonaa euroa Haapamäen
Höyryveturipuistoon, jonka tehtävä on
itse asiassa vaalia kunnallista, kansallista höyryveturikulttuuria,
jonka kustannuksien ei pitäisi kuulua yksin Keuruun kaupungille,
kuten tähän asti on tapahtunut.
Haapamäen kehitysedellytyksien parantamiseksi Haapamäen
yhteiskoulun lukion ylläpitoa pitää tukea.
Keuruun kaupunki on panostanut tuntuvasti Haapamäen yhteiskunnan
rakenteiden vahvistamisen puolesta voittaakseen vaikeudet, jotka
ovat pääasiallisesti aiheutuneet valtion toimenpiteistä.
Nyt yhtenä valtion toimena Haapamäen kehittämiseksi
tulisi myöntää alla oleva määräraha Haapamäen
Uusi Nousu -hankkeelle. Tähän mennessä Haapamäen
Uusi Nousu -projekti on hyvässä aloitusvaiheessa,
mikä osoittaa perustelluksi osoittaa myös jatkotoimille
rahoitusta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2008
talousarvioon momentin 30.10.61 perusteluihin
maininnan, että määrärahaa saa
käyttää Haapamäen Uusi Nousu
-hankkeen tukemiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007