TALOUSARVIOALOITE 584/2005 vp

TAA 584/2005 vp - Markus Mustajärvi /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rovaniemi—Kemijärvi-rataosuuden sähköistämiseen

Eduskunnalle

Itä-Lapin seutukunnan työttömyystilanne ja työllisyyden kehittyminen ovat edelleen Suomen hei-koimpia. Vuonna 2004 Rovaniemi—Kemijärvi- rataosuudella tehtiin 30 000 matkaa. Tehdyt selvitykset ovat ennakoineet määrän merkittävää kasvua. Yöjunamatkustajaliikenteen loppuminen asettaisi tällä hetkellä lupaavan aluekehityksen matkailun osalta kohtuuttomiin vaikeuksiin.

Aluetalouden kannalta merkittävä asia on myös tavaraliikenteen kehittyminen. Tuoreen VATT:n selvityksen mukaan ilman Kemijärven Sellu Oy:n olemassaoloa seutukunnan aluetalous olisi kolmanneksen pienempi. Tavaratoimitusten taloudellisuuden ja sujuvuuden kannalta raideliikenteellä on keskeinen merkitys alueelle.

Lapin liiton strategioissa on painotettu ns. Barentsin käytävän merkitystä. Tämä tarkoittaa lii-kenneyhteyksiä Ruotsista Lapin kautta Kuolan alueelle. Salla—Kantalahti-rataosuus on todettu Lapin Kauppakamarin teettämässä selvityksessä kannattavaksi. Ruotsi panostaa osaltaan voimakkaasti raideliikenteeseen. Tässä suhteessa Ratahallintokeskuksen selvitykset eivät huomioi riittävästi raideliikenteen globaaleja vaikutuksia esimerkiksi logistiikan kannalta.

EU:n tasolla Suomi on ollut keskeinen aloitteentekijä luotaessa pohjoisen ulottuvuuden stra-tegiaa. Tähän sisältyy myös Barentsin alueen kehittäminen. EU:n liikennepoliittisissa linjauksissa liikenteen kestävä käyttö on kirjattu perusperiaatteeksi.

Rovaniemi—Kemijärvi-rataosuuden kehittäminen parantaa aluekehityksen edellytyksiä eräässä Suomen vaikeimmista seutukunnista. Sähköistäminen soveltuu aluetalouden intresseihin ajatellen mm. matkailua ja puunjalostusta. Suomen ajamat tavoitteet sekä EU:n omat linjaukset tukevat sähköistämisinvestoinnin suorittamista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.40.78 lisäyksenä 20 000 000 euroa Rovaniemi—Kemijärvi-rataosuuden sähköistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Markus Mustajärvi /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas