Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.25

Talousarvioaloite TAA 587/2018 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Turun vankilan laajentamiseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vankimäärän nousu keskittyy tulevina vuosina erityisesti Etelä-Suomen rikosseuraamusalueelle, mikä luo tarpeen rakentaa Etelä-Suomeen lisää vankipaikkoja. 

Lisäksi, mikäli Suomessa tahdotaan tulevaisuudessa toteuttaa oikeudenmukaisempaa rikosseuraamuspolitiikkaa ja tuomita vakavien rikosten tekijät nykyistä pidempiin vankeusrangaistuksiin, tarvitaan uusia vankipaikkoja. 

Parhaita tapoja lisätä vankipaikkoja pikaisesti on toteuttaa Turun vankilaan Saramäkeen siihen kaavoitettu laajennusosa. Pidän vähimmäistarpeena 10 miljoonaa euroa maksavaa 3. rakennusta, jossa olisi 2-kerroksisena 78 vankipaikkaa, mutta myös huomattavasti suurempi laajennus on harkinnan arvoinen. Vankipaikkoja kannattaa lisätä olemassa oleviin vankiloihin uusien rakentamisen sijaan. Saramäen vankilassa onkin hyvä laajentamispotentiaali. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 28.20.88 Turun vankilan laajentamiseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Ville Tavio ps