TALOUSARVIOALOITE 599/2005
vp
TAA 599/2005
vp - Petri Neittaanmäki /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Leivonmäen
luontokeskuksen jatkosuunnittelun aloittamiseen
Eduskunnalle
Vuonna 2003 perustettu Leivonmäen kansallispuisto
on Keski-Suomen arvokkaimpia maisema- ja luontokohteita, ja monipuolisuudessaan sitä
voi
kutsua keskisuomalaisen luonnon pikkujättläiseksi.
Ominaisia alueelle ovat erityisesti suot, rannat ja harjumetsät,
jonne rakentuu helposti saavutettava ja kattava ulkoilureittiverkosto.
Kansallispuoiston pinta-ala on noin 2 900 hehtaaria, ja
vuonna 2004 puistossa vieraili noin 7 000 kävijää.
Hankkeen tavoitteena on Leivonmäen luontokeskuksen
rakentaminen. Keski-Suomen alueella on neljä kansallispuistoa,
mutta ei yhtään luontokeskusta. Suunniteltu kansallispuiston
luontokeskus painottuu teemaltaan ympäristökasvatukseen
ja kestävän kehityksen edistämiseen.
Leivonmäen luontokeskushanke on kumppanuushanke. Metsähallitus
vastaa hallinnoimansa kansallispuistoalueen opastuksesta ja toiminnallisen
ympäristön ja rakenteiden kehittämisestä,
ja alueellinen ympäristökeskus vastaa ympäristökasvatuksesta
ja kestävän kehityksen edistämisestä.
Jyväskylän yliopiston vastuulla on tutkimus- ja
kehittämistoiminta ja sen käytännön
soveltaminen; Leivonmäen kunta koordinoi luontokeskuksen
yhteistyötä.
Luontokeskuksen sijaintipaikkaselvitys, yleissuunnitelma ja
kustannusarvio valmistuvat vuoden 2005 lopussa. Ensi vuonna (vuonna
2006) on tarkoitus aloittaa Leivonmäen luontokeskuksen suunnittelutyö.
Luontokeskuksen rakentaminen ajoittuu vuosille 2007—2008.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 35.20.22 lisäyksenä 1 000 000
euroa Leivonmäen luontokeskuksen jatkosuunnittelun
aloittamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Kalevi Olin /sd
- Matti Kangas /vas
- Reijo Laitinen /sd
- Ahti Vielma /kok
- Aila Paloniemi /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Toimi Kankaanniemi /kd