TALOUSARVIOALOITE 60/2011
vp
TAA 60/2011
vp - Lauri Heikkilä /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Itämeren
suojeluun
Eduskunnalle
Saukonojan vesiosuuskunta suunnittelee ja toteuttaa
paineviemärin Liedossa Saukonojan koulupiirin alueella
oleviin kyliin, jossa on noin 230 taloutta. Laskelmien mukaan noin
180 talouden arvioidaan liittyvän samaan viemäriverkostoon muutaman
vuoden kuluessa. Tällä hetkellä hankkeeseen
on liittynyt noin 90 taloutta.
Kustannusarvio nousee 1,3 miljoonaan euroon ja Varsinais-Suomen
ELY-keskus on myöntänyt täksi vuodeksi
hankkeelle avustusta 45 000 euroa ja ensi vuodelle 50 000
euroa. Liedon kunta osallistuu hankkeen tukemiseen materiaaliapuna.
Yksittäisten talouksien osuus runkoviemärin rakentamisesta
linjapumppuineen on arvioitu olevan noin 4 000 euroa. Kiinteistökohtaiset
rakennustyöt pumppuineen ja tarvikkeineen tulevat maksamaan
samansuuruisen summan lisää. Tämän
lisäksi liittymismaksut kunnalle maksavat noin 1 500—3 000
euroa, joten talouksien omarahoitusosuus nousee helposti yli 10 000
euron.
Hankkeen eteenpäinmenon suurin haaste on kotitalouksille
tuleva kustannus. Läheskään kaikilla
alueen talouksilla ei ole taloudellisia edellytyksiä liittyä viemäriverkostoon.
Ympäristövaikutukset Saaristomeren ja Itämeren
vedenlaatuun ovat merkittäviä, koska alueen purot
ja joet laskevat Savijoen kautta Aurajokeen ja siitä edelleen
mereen. Hankkeen toteuttaminen vähentäisi tuntuvasti
vesistöjen kuormittavuutta ja parantaisi ympäristön
tilaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 35.10.61 lisäyksenä 300 000
euroa Itämeren suojeluun.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Lauri Heikkilä /ps
- Martti Mölsä /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Tom Packalén /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Mika Niikko /ps
- Ari Jalonen /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Timo Soini /ps
- Maria Lohela /ps
- Reijo Tossavainen /ps
- Kaj Turunen /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ismo Soukola /ps
- Osmo Kokko /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Johanna Jurva /ps
- James Hirvisaari /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Juho Eerola /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Juha Väätäinen /ps
- Laila Koskela /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Arja Juvonen /ps
- Esko Kiviranta /kesk
- Katja Taimela /sd
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Annika Saarikko /kesk