TALOUSARVIOALOITE 607/2004 vp

TAA 607/2004 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Petäjäveden Kintauden ja Uuraisten välisen maantien peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Kahden Keski-Suomen kunnan eli Petäjäveden ja Uuraisten välisen maantien perusparannus on odottanut toteutumistaan noin 40 vuotta. Ei kuitenkaan aivan koko väli, sillä Uuraisten kunnan puoli on hiljattain peruskorjattu Petäjäveden kunnan rajalle saakka. Petäjäveden kunnan puoleinen kapea sorapintainen tieosuus on edelleen todella ala-arvoisessa kunnossa.

Tieosuuden, joka on vain hieman yli kymmenen kilometriä pitkä, peruskorjaussuunnitelmat ovat Tiehallinnon kertoman mukaan valmiina. Korjausinvestoinnille on varattu määrärahatkin useaan kertaan, mutta aina ne on käytetty johonkin toiseen kohteeseen.

Petäjäveden kunta on kasvukeskus Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kyljessä. Rajalla sijaitseva Petäjäveden Kintauden kylä on uudisasutuksen rakentamisen kohteena. Tämän vuoksi myös kunnan kehittämistoimenpiteet kohdistuvat merkittäviltä osin tälle alueelle.

Konkreettisena osoituksena tästä on se, että kunta rakensi omin varoin Kintauden kylälle uuden 120 oppilaan koulun. Tämän lisäksi Kintauden kylälle valmistui 120 asuintontin osayleiskaava. Ottaen huomioon, että tienosuus on kahden kuntakeskuksen välinen ja tien vaikutusalueella sijaitsee Petäjäveden Kintauden kasvava kyläyhteisö, on tien peruskorjauksella kiire alueen myönteisen kehityksen kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2005 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Petäjäveden Kintauden ja Uuraisten välisen maantien perusparantamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Lauri Oinonen /kesk