TALOUSARVIOALOITE 613/2008
vp
TAA 613/2008
vp - Mats Nylund /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen hyljetietokeskuksen perustamiseen
Pohjanmaalle
Eduskunnalle
Maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2007 hyväksymässä hyljekantojen
hoitosuunnitelmassa tunnistetaan selkeästi tarve hyljetietokeskuksen
perustamiseen. Toistaiseksi suhtautuminen hylkeisiin on ollut arvoväritteistä,
ja voidaan jopa puhua esim. kalastuselinkeinon ja kasvavien hyljekantojen
välisestä konfliktista. Neutraalin tiedon tarve
on suuri, jotta eri ammatti- ja eturyhmät voisivat kohdata.
Hyljekantojen hoitosuunnitelmassa mainitaan, että hyljetietokeskus
voisi toimia paikallisena, kansallisena ja kansainvälisenä tiedotus-
ja valistusyksikkönä sekä neutraalina
tiedonvälittäjänä ja erilaisten
hylkeisiin liittyvien näkemysten kohtaamispaikkana. Konkreettisemmin
hyljetietokeskus voisi jakaa tietoa hylkeen asemasta ekosysteemissä sekä sen
vaikutuksesta ihmisen toimintaan. Hyljetietokeskus voisi myös
toimia foorumina hylkeitä koskevan tiedon konkretisoimisessa,
popularisoimisessa ja levittämisessä, lisätä yhteistyötä eri
yhdistysten, järjestöjen ja viranomaisten välillä paikallisella,
alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Hyljekysymys ei koske pelkästään
Suomea vaan myös naapurimaitamme ja arktisia alueita, minkä vuoksi
Suomella on siis kansainvälinen tiedottamisvastuu. Hyljetietokeskus
voisikin kehittyä kansallisesta foorumista pohjoismaiseksi ja
kansainväliseksi foorumiksi.
Hyljetietokeskuksen sijoittamisessa luonnollinen paikka olisi
Pohjanmaa ja kehitteillä oleva Meren talo Mustasaaren kunnassa.
Kiinteistöyhtiö Meren talo perustettiin elokuussa
2008. Metsähallitus on jo ennestään mukana
Meren talo -hankkeessa, joka tulee olemaan merkittävä Merenkurkun
maailmanluonnonperintöön liittyen, ja sille voitaisiin
antaa tehtäväksi hyljetietokeskuksen perustaminen
Meren talon yhteyteen. Tämä tarjoaisi myös
synergiaetuja tilojen käytön, investointien ja
henkilöstötarpeiden osalta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 35.01.65 lisäyksenä 800
000 euroa hyljetietokeskuksen toiminnan kehittämiseen ja
toteuttamiseen Meren talossa.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Mats Nylund /r
- Anna-Maja Henriksson /r
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Jutta Urpilainen /sd