Löytäneen maantie 15059 on tiehallinnolle
päättyvä tie. Todellisuudessa Löytäneen
maantie kokoaa huomattavan alemmanasteisen tieverkoston liikenteen
johtaakseen sen suuremmille pääväylille,
kuten valtatielle 5. Se on kokoava maantie. Tien asiointiliikenne
ei ole vähentynyt, sillä vaikutuspiiri on suosittua
kesämökkialuetta ja sieltä on helppo
käydä töissä Heinolan keskustassa.
Löytäneen maantietä ei pidä lakkauttaa.
Löytäneentien liikennevirroista kansantaloudelle
ja paikallistaloudelle merkittävintä on metsätalouden
ajo. Tässä metsätaloudella tarkoitetaan
kaikkea metsässä tapahtuvaa taloudellista tai
virkistyksellistä liikennöintiä, ei yksin
puutavaran kuljetusta, joka tonnimääräiseltä suoritteelta
on vaikuttavinta. Tien elinkaaren aikana on erilaisia nousu- ja
laskusuhdanteita, eikä tietä perusteta yhtä kvartaalia
varten.
Valtiovalta haluaa asutun maaseudun
Yksityisteiden merkitystä kansantaloudelle korostaa
Kansallinen metsäohjelma 2015, jonka mukaan puunkorjuumäärät
kasvavat 20 prosenttia. Tämä tulee näkymään
Löytäneentielläkin ja sinne johtavilla
sivuteillä.
Hallituksen Työn, yrittämisen ja työelämän -politiikkaohjelman
päätavoitteita on huolehtia kansalaisten työpanoksen
mahdollisimman täysimääräisestä käytöstä,
työn tuottavuuden ja työelämän
laadun oleellisesta parantumisesta työpaikoilla sekä yrittäjyys-
ja yritysten kasvuhalukkuuden kohenemisesta. Tämä vaatii,
että yritystoiminnan harjoittamisen edellytykset ovat hyvässä kunnossa,
myös maaseudulla.
Maaseudun asuttuna, elävänä ja yrittäjäinnovatiivisena
pitäminen vaatii hyviä ja toimivia autoteitä.
Kaikki toiminta ei voi eikä tule asettumaan suoraan asvalttitien
varteen, tarvitaan alemmanasteista kunnossapidettyä tieverkostoa myös
kohteissa, joista ei suoranaisesti voi ajaa "valtion sorasarkaa"
läpi. Maaseudulla auton merkitys ihmisen elinmahdollisuuksiin
on nykypäivänä suuri. Tässä yhteydessä autolla
tarkoitetaan mm. henkilö-, paketti- ja kuorma-autoa.
Maaseudun yrittäjyys ei ole enää vain
maanviljelyä, maaseudullakin kannustetaan palvelualan ja
nuorten yrittäjyyteen. Sitä voisi olla aiempaa
enemmän esimerkiksi energiapuunkorjuu, vanhusten kotihoivapalvelut,
mökkitalkkarointi tai metsästysmatkailu, kaikki
toimivaa ja turvallista tieverkostoa vaativia.
Ministeri Vehviläinen on todennut tietävänsä pohjoiskarjalaisena,
mitä kunnollinen tie merkitsee maaseudun asujalle. Eikä vain
suuret päätiet. Sujuva arki vaatii toimivat yhteydet
ja kunnossa olevat tiet. Elinkeinoelämän toimivuus
ja kilpailukyky riippuvat suurelta osaltaan liikenneyhteyksistä ja
toimivasta logistiikasta. Tiestö ja hyvät liikenneyhteydet
vaikuttavat merkittävästi toimintamahdollisuuksiin
ja elinvoimaisuuteen myös Heinolan takamailla.
Yksityisteiden kunto heikkenee, kun ammattiosaaminen puutuu
Tiehallinnon perustienpito Löytäneen maantiellä on
sitä arkista tienpitoa, joka turvaa ympärivuotisen
liikkumisen. Perustienpidon avulla tie pysyy kunnossa myös
pitkällä tähtäyksellä.
Ministerin mielestä perustienpito on osa suomalaisen perusturvaa,
oletettavasti löytäneläistenkin.
Nyt on jo nähty yksityistien kohtalo, kun tiekunnissa
ei osata, tiedetä tai jakseta huolehtia perustienpidosta.
Sateisina vuosina, esim. 2008, on vaarantunut teollisuuden puuhuolto
kesäkautenakin. Löytäneentien kohdalla
on ilmeinen vaara kokoojatien rapautumisesta lakkauttamisen mukana.
Samalla aluetaloudessa metsätalouden ajot, virkistysajot
ja ennen muuta ympärivuotinen vakituisten asukkaiden liikennöinti
muuttuu liikenneturvattomaksi.
Paikallisen kokoojatien, kuten Löytäneen maantie,
lakkauttaminen ei pitäisi olla edes vaihtoehto. Tien ajettavuus
ja ajoturvallisuus nykyisillä liikennemäärillä,
puhumattakaan kun tavoitellaan lisäystä, vaarantuu
tarpeettomasti saavutettavaan säästöön
verrattuna. Vakituisen asutuksen jokapäiväinen
elämä hankaloituu tien ajokelpoisuuden huonontuessa.
Miten entistä suuremmat hakkuumäärät
saadaan järkevästi tehtaalle, kun tukkiautokelpoinen
tie etääntyy metsästä edelleen?
Löytäneen maantien lakkauttaminen on peruttava
Löytäneen maantien 15059 lakkauttaminen on peruttava,
sillä se on merkittävä paikallistalouden
kokoojatie. Itä-Hämettä ei saa kurittaa
eteläsuomalaisen sijaintinsa takia ikään
kuin kaikki Löytänellä asuisivat asvalttitien
varressa.
On ensin laajemmin selvitettävä vaihtoehtoja paikallistaloudelle
merkittävien kokoojateiden perustienpidon turvaamiseksi,
ennen kategorisia lakkauttamisia. Ei ole loogista viedä ensin
toimintaedellytyksiä ja sitten kannustaa lisäämään maaseudun
yrittäjyyttä, hakkuita ja virkistyskäyttöä.
Voiko asiaa tarkastella Löytänellä maaseutukokonaisuutena,
tiet, ihmiset, metsät yhdessä, vaikka TEM:n johdolla?