TALOUSARVIOALOITE 62/2006 vp

TAA 62/2006 vp - Tarja Cronberg /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin

Eduskunnalle

Tämä aloite on osa Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Kirjasto on kunnallisten palvelujen helmi. Tämä helmi himmenee monissa suurissa kaupungeissa, pienemmistä kunnista puhumattakaan. Niissä kirjastoverkkoa uhkaa karsiminen. Leikkaukset heikentävät kansalaisten elämänlaatua, perusoikeuksia tietoon, kulttuuriin ja omatoimiseen itsensä kehittämiseen. Muualla Euroopassa suunta on päinvastainen. Siellä perustetaan lisää lähikirjastoja, koska ne nähdään tärkeinä yhteisöllisinä keskuksina.

Suomen kirjastolaitos tavoittaa kaiken ikäiset kansalaiset kautta maan. Kattava kirjastoverkko korkealuokkaisine palveluineen on ollut Suomen ylpeys ja jopa kansainvälinen menestystarina. Se on saavutettu sitkeällä ja määrätietoisella työllä sekä pienillä resursseilla. Kirjastot edistävät kansalaisten henkistä hyvinvointia, auttavat torjumaan yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Lähikirjastot ovat ratkaisevan tärkeitä kuntalaisten siteen vahvistamiseksi tiedon käyttöön, kulttuuriin ja yhteisöönsä. Erityisesti lapsille, vanhuksille ja työttömille ne ovat tärkeitä. Kirjastot tukevat kansalaisten aktiivista toimintaa ja tarjoavat mahdollisuuden itsensä kehittämiseen. Juuri tästä syntyy luovuus ja osaaminen, jotka nähdään Suomen menestyksen edellytyksinä ja mahdollistajina.

Kirjastojen kautta vahvistuu myös demokratia, kun palvelut ovat tarjolla maksutta kaikille tasapuolisesti. Kirjastot ovat kansalaisten ja kansanvallan turvaverkko, jonka toimintaa ja tulevaisuutta hallituksen tulee tukea ja vahvistaa. Suomalainen kirjastomalli kelpaa esimerkiksi muillekin maille niiden kehittäessä kirjastotoimintaansa.

Kirjastopalvelujen arvo on moninkertainen niihin käytettyyn rahaan verrattuna. Kirjastoverkon harventamiselle ei löydy kestäviä kansantaloudellisia perusteita. Kun jokainen kirjastoon sijoitettu euro tuottaa nelinkertaisen hyödyn, kunta sahaa omaa oksaansa kirjastomenoja leikkaamalla. Kirjastojen sulkemisella ja palvelujen supistamisella on hyvin laajakantoiset vaikutukset.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä valtion tulee jatkossakin tukea kirjastoja. Pidämme hyvänä sitä, että talousarvioesityksessä on huomioitu määrärahatarve yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin. Määrärahatarpeeksi on arvioitu seitsemän miljoonaa euroa. Talousarvioesityksessä määräraha jää 1,2 miljoonaa euroa alle tämän arvion.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  29.80.34 lisäyksenä 1 200 000 euroa yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Tarja Cronberg /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Ulla Anttila /vihr