TALOUSARVIOALOITE 626/2005 vp

TAA 626/2005 vp - Pekka Nousiainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yliopistojen ja korkeakoulujen tutkintojen aloituspaikkojen lisäämiseen Etelä-Savossa

Eduskunnalle

Korkea-asteen koulutuksella ja tutkimuksella (mukaan luettuna ammattikorkeakoulut ja soveltava tutkimus) on merkittävä rooli Etelä-Savon ja itäisen Suomen alueelle, ja ne ovat keskeisesti mukana maakunnallisessa ja alueellisessa kehittämisessä. Yliopistot ja korkeakoulut muodostavat yhdessä elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa innovaatiokeskittymiä ja edistävät alueensa väestön koulutustason nousua luoden pohjaa taloudelliselle kasvulle.

Etelä-Savossa toimivissa yliopistoissa (Joensuun ja Joensuun Savonlinnan yksiköt) sekä yliopistoyksiköissä (Helsingin yliopiston ja Helsingin kauppakorkeakoulun yksiköt Mikkelissä) on selvää aloituspaikkavajausta suhteessa näiden maantieteellisen vaikutusalueen väestöön.

Tämä vaikuttaa sekä alueen opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksiin että vähäisempien resurssien kautta yliopistojen mahdollisuuksiin vastata alueellisiin kehittämistavoitteisiin.

Vajaus tulee täyttää lisäämällä alueen yliopistojen ja yliopistoyksiköiden tutkintomääriä vuoteen 2006 mennessä ja tutkintomäärien lisäystä vastaavalla toimintamäärärahojen korotuksella. Koulutusvolyymin nostaminen nähdään erityisen tärkeäksi osaamista vahvistavilla aloilla. Erityisen ajankohtainen on matkailun, virkistyksen ja vapaa-ajan yliopisto-opetuksen käynnistäminen maisteriohjelmalla Savonlinnan yksikössä, joka liittyy alueen matkailun osaamiskeskushankkeeseen ja toimii yhteistyössä matkailun verkostoyliopiston kanssa.

Aloite on Etelä-Savon kansanedustajien yhteisaloite.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa yliopistojen ja korkeakoulujen tutkintojen aloituspaikkojen lisäämiseen Etelä-Savossa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Katri Komi /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Jouni Backman /sd
  • Arto Seppälä /sd