TALOUSARVIOALOITE 628/2002 vp

TAA 628/2002 vp - Matti Kangas /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Leivonmäen kansallispuistohankkeen toteuttamiseen

Eduskunnalle

Ympäristöministeriö käynnisti keväällä 2002 valmistelutyön Haapasuo-Syysniemen luonnonsuojelualueen muuttamisesta kansallispuistoksi. Alue on monipuolinen luontokokonaisuus soineen, metsineen, järvineen ja harjuineen. Alue sijaitsee valtatien E75 (4-tie) tuntumassa. Pääkaupunkiseudulta matkaa alueelle on noin 200 km ja Jyväskylästä noin 50 km. Alue soveltuu ympäristövastuulliseen luontomatkailuun, ja seutukunnan kylät ja yritykset ovatkin viime vuosina kehittäneet omia palveluitaan luontomatkailijoiden tarpeisiin.

Hankkeen tavoitteena on Leivonmäellä sijaitsevien Selänpohjan koulutus- ja virkistyskeskuksen käytön kehittäminen ja Kivisuon kurssikeskuksen ottaminen uuteen käyttöön sekä toiminnan ja toimintaympäristön kehittäminen.

Hankkeen toteuttajat ovat Keski-Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus ja Keski-Suomen metsäkeskus sekä yhteistyökumppaneina Keski-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus, Leivonmäen kunta, muut hankkeesta hyötyvät kunnat, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Vapo Oy, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Leivonmäen metsänhoitoyhdistys ja alueen maanomistajat. Hanke on hyvin laajapohjainen, eivätkä sen vaikutukset ole pelkästään maakunnallisia vaan koko maan laajuisia ja jopa kansainvälisiä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  35.20.87 300 000 euroa Leivonmäen kansallispuistohankkeen toteuttamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Matti Kangas /vas