Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.17

Talousarvioaloite TAA 63/2019 vp 
Timo Heinonen kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Heinolan Lintutarhan toiminnan jatkon varmistamiseen (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Heinolan Lintutarhassa on jo vuodesta 1963 asti hoidettu loukkaantuneita lintuja. Lisäksi se toimii suosittuna matkailukohteena, jossa vierailee vuositasolla noin 100 000—120 000 vierasta. Aktiivisimpia vierasryhmiä ovat päiväkodit ja kouluryhmät, joten lintutarhalla on myös tärkeä alueellinen ja opetuksellinen rooli. 

Lintutarhaan tuotavat linnut ovat loukkaantuneet muun muassa liikenteessä. Hoitoon tuotavien lintujen määrä on vuositasolla noin 200—250 lintua, joista 30—40 % pystytään niiden kuntouduttua vapauttamaan luontoon. Vastaavanlaisia hoitotarhoja ei ole Heinolan lisäksi Suomessa kuin muutama, muun muassa Korkeasaaressa. Tämä on osaltaan myös syy, miksi lintuja tuodaan tarhalle kaikkialta Suomesta. Linnut, joita ei pystytä vapauttamaan luontoon, jäävät Heinolan Lintutarhalle asumaan.  

Toiminnan tärkeydestä huolimatta lintutarha on 2010-luvun alusta asti ollut useasti lopetusuhan alla rahoituksen puutteen vuoksi. Tällä hetkellä Heinolan kaupunki vastaa suurimmaksi osaksi Lintutarhan kustannuksista. Lisäksi viime vuonna päätetyistä lisämäärärahoista 50 000 euroa osoitettiin Lintutarhalle toiminnan varmistamiseksi. Marraskuussa 2019 aloitetaan tarhan uuden vesilintutarhan rakennus. Kyseinen hanke on osittain rahoitettu myös Leader-rahalla. Tämän lisäksi tarhalla on aktiivinen tukijajoukko, joka järjestää talkoita sekä kerää rahoitusta tarhan toimintaa varten. Rahoituskanavia on siis kartoitettu myös kunnan ja valtion ulkopuolelta. Valtion apu tarhalle toiminnan jatkon varmistamiseksi on kuitenkin äärimmäisen tärkeä. Tavoitteena on, että Heinolan Lintutarha tulisi tulevaisuudessa saamaan pysyvän rahoituksen luonnonvaraisten lintujen hoitoon.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 35.10.21 Heinolan Lintutarhan toiminnan jatkon varmistamiseeen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Timo Heinonen kok 
Kalle Jokinen kok 
Sanni Grahn-Laasonen kok