TALOUSARVIOALOITE 631/2002 vp

TAA 631/2002 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vapautuvien vankien jälkihoidon järjestämiseen

Eduskunnalle

Varsin suuri osa vapautuvista vangeista ajautuu yhä uusiin rikoksiin ja takaisin vankeuteen. Yhtenä keskeisenä syynä tällaiseen kierteeseen ovat vapautuvien vankien jälkihoidon puutteet ja tehottomuus.

Rikos- ja vankilakierre on vakava ongelma ja aiheuttaa suuria taloudellisiakin menetyksiä yhteiskunnalle. Näille ihmisille se on myös ahdistava asia.

Monen vapautuvan vangin rikoskierre voitaisiin katkaista tehokkaalla toiminnalla vapautumisen jälkeisenä aikana. Asunto- ja työasioiden järjestäminen on tärkeää. Usein myös läheisten ihmisten puutteen korjaaminen on tarpeen.

Eräs keino vapautuvan vangin elämän järjestämiseksi on päiväkeskustoiminnan avulla sopeuttaa henkilö normaaliin elämään. Tällaisen toiminnan aloittamiseksi tulisi esimerkiksi Vapautuvien Tuki ry:lle tai Sininauhaliitto ry:lle osoittaa erillisvarat toiminnan aloittamiseksi ja muutoinkin vapautuvien vankien elämänolojen parantamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  25.50.21 lisäyksenä 500 000 euroa vapautuvien vankien jälkihoidon tehostamiseen tähtäävän toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Toimi Kankaanniemi /kd