TALOUSARVIOALOITE 641/2005 vp

TAA 641/2005 vp - Pekka Nousiainen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Sarvikummun ja Lepikkomäen välisen Petruman paikallistien kunnostamiseen Heinävedellä

Eduskunnalle

Heinävedellä sijaitsevan Sarvikummun ja Lepikkomäen välisen Petruman paikallistien 15421 pituus on noin 19 kilometriä, jonka huonoimmassa kunnossa oleva osuus on noin 5 kilometrin mittainen.

Tienvarren asukkailta on kuntaan tullut lukuisia yhteydennottoja tien huonosta kunnosta, joka ei täytä edes tänä päivänä heikoimmillekaan teille asetettua vaatimustasoa.

Varsinkaan kelirikkoaikoina tiellä ei voi ajaa enää edes kevyttä liikennettä, ainakaan ilman kiinni juuttumisen tai auton rikkoontumisen pelkoa. Vuosikymmenten laiminlyönnit tien kunnostuksessa ovat johtaneet tähän tilanteeseen.

Tien käyttäjät pitävät perusoikeutenaan sitä, että valtion ylläpitämällä tiellä täytyy pystyä liikkumaan. Tien varrella asuu runsaasti ihmisiä, jotka joutuvat käyttämään tietä työmatkoillaan, samoin kotisairaanhoitajat työajoissaan ja puutavarayhtiöt kuljetusajoissaan. Tien varrella on myös metsäyhtiöiden loma-asuntotontteja.

Heinäveden kunnanhallitus on esittänyt tiepiirille, että Petruman paikallistien tiesuunnitelman laatiminen ja tämän jälkeinen kunnostuksen toteuttaminen aloitettaisiin mahdollisimman pikaisesti liikennöitävyyden parantamiseksi. Välittömänä toimenpiteenä pidetään hyvälaatuisen karkean murskeen ajamista huonoimmassa kunnossa oleville tiekohdille, mikä tulisi arviointien mukaan maksamaan noin 50 000 euroa/kilometri.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 400 000 euroa Sarvikummun ja Lepikkomäen välisen Petruman paikallistien kunnostamiseen Heinävedellä.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Pekka Nousiainen /kesk