TALOUSARVIOALOITE 642/2002 vp

TAA 642/2002 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen opintotuen myöntämiseen kaikille alle 20-vuotiaille opiskelijoille

Eduskunnalle

Opintotukilain 19 §:n mukaan muiden kuin korkeakouluopiskelijoiden vanhempien tulot otetaan huomioon opintorahaa myönnettäessä, jos opiskelija on alle 20-vuotias, sekä asumislisää myönnettäessä, jos opiskelija on alle 18-vuotias. Jos opiskelija on avioliitossa tai elatusvelvollinen, ei vanhempien tuloja kuitenkaan oteta huomioon. Asumislisässä on vastaavanlainen, mutta hieman eri ikärajaa noudattava säännös.

Esimerkiksi vieraalla paikkakunnalla itsenäisesti asuvan alle 20-vuotiaan toisen asteen opiskelijan opintoraha pienenee, vaikka vanhempien tulot olisivat enintään suomalaista keskitasoa. Vanhempien tulot eivät aina anna myöskään todellista kuvaa heidän kyvystään rahoittaa nuoren opiskelua vieraalla paikkakunnalla. Tällaisen nuoren toimeentulo on kohtuuttoman niukka. Viimesijaiseksi tarkoitetun toimeentulotuen hakeminen on ikävä vaihtoehto nuorelle itselleen ja hänen vanhemmilleen.

Opiskelijoiden jakaminen kahteen eriarvoiseen luokkaan loukkaa opiskelijoiden tasa-arvoista kohtelua ja asettaa arveluttavalla tavalla nämä kansalaiset keskenään eriarvoiseen asemaan yhteiskunnassa. Suomalainen yhteiskunta ja työelämä tarvitsevat sekä korkeakoulutuksen että toisen asteen koulutuksen saaneita. Valtion talouden on varauduttava vuoden 2003 budjetissaan tämän epäkohdan korjaamiseen viimeistään vuoden loppupuolelta alkaen. Määräraha luo edellytykset opintotukilain pikaiselle muutokselle, jotta kaikkien opiskelijoiden toimeentulo on oikeudenmukainen ja tasa-arvoisuus turvattu.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.70.55 lisäyksenä 10 000 000 euroa opintotukietuuksien turvaamiseen tasapuolisesti kaikille alle 20-vuotiaille opiskelijoille.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Toimi Kankaanniemi /kd