TALOUSARVIOALOITE 642/2007
vp
TAA 642/2007
vp - Aila Paloniemi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ammatillisen
aikuiskoulutuksen vahvistamiseen Keski-Suomessa
Eduskunnalle
Aikuiskoulutuksen kehittäminen on määritetty Keski-Suomen
maakuntaohjelmassa osaamisen ja koulutuksen painopistealueeksi.
Aikuiskoulutus nähdään eri koulutusasteet
ja -muodot kattavana kokonaisuutena. Maakunta on määrittänyt ennakoidun
näkemyksensä työpaikkakehityksestä sekä hahmotellut
työpaikkakehityksen rakenteellisia muutoksia. Maakunnallinen
ennakointi on osa valtakunnallista koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa.
Työelämän tulevat muutokset ovat nostaneet
aikuiskoulutuksen entistä merkittävämpään
asemaan niin korkea-asteen kuin toisen asteen koulutuksen osalta.
Tätä täydentää maakunnan
kattava vapaan sivistystyön verkosto. Aikuiskoulutusta
ohjaa vahvasti elinikäisen oppimisen ajatus.
Ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaistarve maakunnassa on
selvitetty vuoteen 2015. Selvitys luo perustaa koulutuksen organisoitumiselle
ja aikuiskoulutuksen mitoitukselle. Erityisesti ammatillisen koulutuksen
osalta aikuiskoulutuksen tarve kasvaa merkittävästi.
Tämä edellyttää lisäresursseja.
Erityisesti tarvitaan lisää oppisopimuskoulutuksen
rahoitusta ja oppilaspaikkoja sekä aikuisten perustutkintojen
suorittamiseen liittyviä resursseja. Tämä ei
kuitenkaan saa vähentää nuorisoasteen
ammatillisen koulutuksen oppilasmääriä.
Keski-Suomessa ja varsinkin Jyväskylän seudulla
on onnistuttu motivoimaan aikuiset osallistumaan tutkintoon valmentavaan
koulutukseen ja suorittamaan näyttötutkintoja.
Kasvavaan kysyntään pystyttiin vastaamaan vuoteen
2005 saakka, koska Keski-Suomessa voitiin siirtää kaikki
eri koulutuskuntayhtymien sekä aikuis- että nuorisoasteen
valtionosuuspaikat tyydyttämään lähinnä Jyväskylän
seudulla nopeasti kasvavaa aikuiskoulutuksen kysyntää.
Vuodesta 2005 alkaen ammatillisen koulutuksen kysyntä alkoi
kasvaa voimakkaasti myös nuorisoasteella kaikkien kuntayhtymien
alueella. Kun aikuiskoulutus tämän seurauksena
joutui luopumaan näistä "lainassa" olleista paikoista,
jouduttiin tutkintoon johtavaa aikuiskoulutusta supistamaan merkittävästi.
Samanaikaisesti kuitenkin tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen
kysyntä jatkoi kasvamista. Kysynnän kasvu koskee
sekä omaehtoista että yritysten kanssa yhteistyössä toteutettavaa koulutusta.
Lisäkoulutuksessa koulutuspaikkojen riittämättömyys
tuntuu erityisesti niillä aloilla, joilla on työvoimapulaa
(mm. teknologiateollisuus, rakennusala ja sosiaali- ja terveysala).
Ongelmaksi on muodostunut, että oppilaitosfuusioiden myötä ei
käsi- ja taideteollisuusalalle eikä musiikkialalle
tullut lainkaan lisäkoulutuspaikkoja. Koulutuspaikkojen
riittämättömyyden vuoksi näillä aloilla
ei ole voitu aloittaa ammatillista lisäkoulutusta. Ammatillisen
lisäkoulutuksen valtionosuuspaikkojen lisäystarve
on 120 paikkaa. Lisäkoulutuspaikkojen lisäystarve
oppisopimuskoulutuksessa on 100 paikkaa.
Tilanne on ongelmallinen myös aikuisten ammatilliseen
perustutkintoon johtavassa valtionosuuskoulutuksessa. Huomioiden
aikuiskoulutuksen koulutuskapasiteetin ja kaikkein merkittävimmän
aikuisten ammatillisen peruskoulutustarpeen tulisi peruskoulutuspaikkoja
olla käytettävissä lisää vähintään
160 paikkaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 29.20.21 lisäyksenä 2 100 000
euroa ammatillisen aikuiskoulutuksen vahvistamiseen Keski-Suomessa.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Aila Paloniemi /kesk
- Reijo Laitinen /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Lauri Oinonen /kesk
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Henna Virkkunen /kok
- Anne Kalmari /kesk
- Matti Kangas /vas