Haapamäen yhteiskoulun kehittämiseksi
on aloitettu audiovisuaalisen opetuksen antaminen, ja vireillä on
ollut suunnitelmia ylimaakunnallisesta aikuislukio- ja etälukiotoiminnasta,
joka palvelisi myös naapurikuntia ylimaakunnallisesti.
Haapamäen yhteiskoululla on runsaasti koulutiloja 1960-luvulla
valmistuneessa koulurakennuksessa, joka on suunniteltu noin 500
oppilaalle. Tällä hetkellä tilat ovat
vajaakäytössä. Allekirjoittanut on tehnyt
Keuruun kaupunginvaltuuston kokouksessa heinäkuussa 2001
aloitteen Haapamäen lukion muuttamiseksi elokuvalukioksi.
Tämä aloite on saanut runsaasti kiinnostusta osakseen
elokuvaväeltä. Muun muassa koulun entinen oppilas,
elokuvaohjaaja Matti Kassila, on käynnistänyt
toimia asian kehittelemiseksi. Koulun osalta tarvitaan välineistöä,
opettajia ja tarvikkeita. Tiukan kuntatalouden aikana Keuruun kaupunki
on edellyttänyt valtion rahoitusta erikoislukiotoimintaan,
jotta elokuvalukiohanketta olisi voitu edistää ja
sen toimintaa jatkaa. Ilman valtion erityistoimia ei ole mahdollisuuksia
palauttaa Haapamäen yhteiskoulun lukiota audiovisuaalisen
viestinnän, mediakasvatuksen ja elokuvan opetusta antavaksi.
Keuruun kaupungin taloudelliset voimavarat eivät riitä tähän.
Kuitenkin Haapamäen yhteiskoulun lukiossa ovat olleet valmiina
suunnitelmat täysimittaisen lukion elokuvaopetuksen järjestämisestä ja
opetus oli jo aloitettu mm. kesäkurssitoiminnalla. Samoin
oli suunnitelmallisesti toteutettu verkostoituminen Vantaan Tikkurilan
lukion ja Sodankylän yläasteen ja lukion elokuvaopetuksen
kanssa. Edelleen Haapamäelle suunniteltu elokuvaopetus
oli verkostoitunut lukuisten alueellisten ja ylimaakunnallisten
yhteistyötahojen ja muiden oppilaitosten kanssa.
Haapamäellä on myös elokuvien teon
perinnettä, ja vanha risteysaseman rautatiekulttuurin miljöö luonnonkauniilla
maaseudulla tarjoaa hyvät ja tunnustetut puitteet elokuvaopetukselle. Keuruun
kaupungin omistamassa Haapamäen Höyryveturipuistossa
ovat tallella Suomen uljaat höyryveturit, joita on yli
40 kappaletta. Haapamäen sijainti keskellä Suomea
hyvien juna-, linja-autoliikenne- ja tieyhteyksien varrella on mahdollisuus,
joka tulisi hyödyntää juuri aloitteen mukaisissa
elokuvalukion opetuksen järjestelyissä Haapamäen
lukiossa.
Elokuvalukio voisi ottaa vastaan muilta paikkakunnilta tulevia
oppilaita välittömästi. Keuruun kaupungin
ja seurakunnan yhteisesti omistamissa rivitaloissa on opiskelijoille
sopivia huoneistoja tarjolla. Asuntojen valvonta voidaan järjestää paikallisin
voimin. Mikäli näihin kustannuksiin voitaisiin
osoittaa valtion rahoitusta, se edesauttaisi hankkeen toteutusta.
Perusteena valtion panostuksille Haapamäen yhteiskoulun
toimintojen turvaamiseksi ja kehittämiseksi aloitteessa
kuvatulla tavalla voidaan esittää se tosiasia,
että valtion toimien seurauksena on Haapamäen
yhdyskunta eri vuosikymmenien aikana menettänyt
yli 700 työpaikkaa VR:n eri toimintojen saneerauksien vuoksi.
Tämä on ollut hyvin kohtalokasta noin 3 000
asukkaan yhdyskunnalle. Valtion toimin ei ole toistaiseksi tehty
mitään Haapamäen yhdyskunnan elinvoimaisuuden
parantamiseksi, joten nyt olisi aika ja erinomainen mahdollisuus
tähän osoittamalla keinot ja rahoitus Haapamäen
yhteiskoulun lukion elokuvaopetuksen järjestämiseksi.
Tähän Haapamäki tarjoaa myös
sijainniltaan ylimaakunnalliset ja valtakunnallisetkin mahdollisuudet.
Haapamäen yhteiskoulun perinteet yksityisoppikouluna, valtion
yhteislyseona ja nyt Keuruun kaupungin omistamana oppilaitoksena tarjoavat
erinomaiset mahdollisuudet tulevaisuuteen, jos valtion toimesta
halutaan luoda tarvittavat edellytykset.
Keuruun kaupungin Haapamäen yhteiskoulussa on erinomaiset
työtilat ja pätevä opettajakunta. Koulu
sijaitsee kolmen maakunnan solmukohdassa läntisessä Keski-Suomessa,
ja normaalitoiminnoissaan se on yhteydessä Pirkanmaalle,
koska osa lukion oppilaista perinteisesti on ollut Vilppulan kunnasta.
Pirkanmaata edustavat kuntanaapureina myös Mänttä ja
Virrat sekä kohtuullisella etäisyydellä aikuisopiskelua
ajatellen myös Ruovesi ja Kuru. Kuntanaapurina pohjoisessa
Etelä-Pohjanmaalta on Ähtäri, ja aikuisopiskelun
kannalta kohtuullisella etäisyydellä ovat saavutettavissa
myös Alavus, Töysä, Lehtimäki
ja Soini. Keski-Suomessa aikuislukio-opiskelu palvelisi omaa kuntaa,
Keuruun kaupunkia, ja Multiaa.
Kyseisellä maakuntien solmualueella Haapamäen
yhteiskoulun lukio voisi tarjota erinomaisen hyvät aikuislukion
käyntimahdollisuudet sekä myös mahdollisuudet
etälukiotoimintaan. Tällä hetkellä näistä on
puutetta. Haapamäki soveltuisi sijainniltaan aikuis- ja
etälukiotoimintaan erityisen hyvin kolmen maakunnan solmukohdassa,
ja maantieyhteydet sekä rautatieyhteydet ovat hyvät.
Vajaan tunnin automatkalla myös suhteellisen laajat alueet
kolmesta maakunnasta saavutettaisiin kätevästi.
Aikuislukio on toiminut Haapamäellä kolme vuotta.
Potentiaalisia aikuisia lukion oppimäärän
suorittamiseen varmasti löytyisi edelleen, jos opiskelumahdollisuudet
tähän olisivat olemassa ja tästä riittävästi
tiedotettaisiin. Keuruun varuskunta ja sen henkilökunta
puolisoineen sekä Ison Kirjan oppilaitos Keuruulla antaisivat
monia mahdollisuuksia. Haapamäen yhteiskoulussa on pitkään
ollut pätevien opettajien ohjauksessa erikoistunutta ympäristökasvatusta,
jota tultaisiin edelleen jatkamaan, jos koulun olemassaolo voitaisiin
turvata. Ympäristöopetuksestaan koulu on tullut
tunnetuksi laajalti, ja olisi suuri menetys, jos tämä opetus
lopetettaisiin. Keuruun kaupungin mahdollisuudet ylläpitää Haapamäen
yhteiskoulun lukiota ilman valtion erityisrahoitusta puuttuvat.
Siksi valtion erillisrahoitus on välttämätöntä Haapamäen
yhteiskoulun ja sen lukio-opetuksen kehittämiselle.