TALOUSARVIOALOITE 65/2006 vp

TAA 65/2006 vp - Tarja Cronberg /vihr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metsäntutkimuslaitoksen toiminnan kehittämiseen Joensuussa

Eduskunnalle

Metsäntutkimuslaitoksen toiminnan tehostaminen, tuloksellisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat keskeisiä kansallisia tavoitteita. Ne myös toimivat motiiveina Metlan reagointikyvyn ja toimintamahdollisuuksien lisäämiseksi tulevaisuuden muuttuvassa toimintaympäristössä.

Uusiutuva energia on yksi maailman nopeimmin kasvavia teknologian aloja, ja metsät ovat yksi Suomen talouden tukipilareista. Tilanteessa, jossa metsäteollisuuskin on siirtymässä myös energiantuottajaksi ja uusiutuvien energioiden käyttö on globaalistikin laajan kiinnostuksen kohde, on Suomen erityisen tärkeää pitää huolta metsään ja uusiutuvaan energiaan kohdistuvan tutkimuksen ja kehitystyön panostuksesta.

Metsäntutkimuslaitos, Metla/Joensuu on kehittynyt viimeisten kuuden vuoden aikana johtavaksi metsäntutkimusyksiköksi Itä-Suomessa. Sen tavoitteena on edistää soveltavan tutkimuksen avulla alueellista metsiin ja puutuotteisiin perustuvaa talous- ja yritystoimintaa yhdessä sidosryhmien kanssa. Lukuisia tutkimuksen suoria ja kerrannaisvaikutuksia aluetalouteen voidaan osoittaa mm. metsäenergia-, metsäkone-, puurakentamis-, metsävara- ja metsäsuunnittelututkimuksien ansiosta.

Erityisesti Metlan Joensuussa menestyneitä ja kysyttyjä uusia tutkimuspainoaloja ovat metsäsuunnittelu, metsäenergia- ja metsäkonetutkimus, Venäjän metsätalous, metsä- ja puualan yrittäjyys sekä puunkäytön ja puurakentamisen edistäminen. Näitä painoaloja uhkaavat henkilöstökehityksen pysähtyminen ja resurssisupistukset.

Metlan resursseja keskeisenä metsäenergiaa, sen korjuuta ja talteenottoketjuja tutkivana organisaationa tulee tukea rinnan valtiovallan bioenergiatavoitteiden kanssa. Uutta tutkijapanosta tarvitaan erityisesti metsäenergian, puurakentamisen, aluetalouden, yrittäjyyden sekä kansainvälisten metsäkysymysten tutkimuksissa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  30.60.21 lisäyksenä 5 000 000 euroa Metsäntutkimuslaitoksen toiminnan kehittämiseen Joensuussa.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Tarja Cronberg /vihr