Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.52

Talousarvioaloite TAA 65/2016 vp 
Jukka Gustafsson sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun aloituspaikkojen lisäämiseen Savonlinnassa (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vuonna 2012 opetusministeriön ja Itä-Suomen yliopiston välisessä tulossopimuksessa sovittiin, että yliopistolla on valtakunnallinen erityistehtävä ylläpitää Savonlinnassa opettajakoulutusta. Tätä tarkoitusta varten yliopistolle maksetaan vuosittain strategisista määrärahoista kaksi miljoonaa euroa. Samoin kaupunki sitoutui rahoittamaan kaksi viiden vuoden määräaikaista professuuria opettajakoulutuksen oppimisympäristöjen pedagogiseen kehittämiseen. 

Päätösten keskeisenä perusteena oli se, että yhteiskuntataloudelle olisi seurannut noin 60 miljoonan euron tappio opettajakoulutuksen siirrosta. Uusin arvio on, että yhteiskuntataloudelle tulee noin 130 miljoonan euron lisämeno, kun otetaan huomioon Joensuussa tarvittava opiskelija-asuntojen ja toimitilojen lisärakentaminen. Savonlinnassa jo nyt isoissa vaikeuksissa oleva opiskelija-asuntoyhtiö, jota valtio ja kaupunki ovat rahoittaneet, olisi ajautunut todennäköisesti tilanteeseen, jossa tappioita olisi realisoitunut suurimmassa määrin valtiolle ja pienemmässä määrin kaupungille. Savonlinnan opiskelija-asuntoyhtiön vaikeus eli liian alhainen käyttöaste aiheutui, koska Joensuun yliopisto siirsi noin 400 opiskelijan kansainvälisen viestinnän laitoksen Joensuuhun sekä lisäksi ammattikoulutuksesta ja ammattikorkeakoulutuksesta on leikattu opiskelijapaikkoja merkittävästi. Samoin Senaatti-kiinteistöille olisivat jääneet tyhjilleen koko Savonlinnan kampuksen kiinteistöt, joille ei löydy markkinaehtoista käyttöä. Kansainvälisen viestinnän laitoksen tilat ovat edelleen tyhjillään. 

Arvioinnissa yksi peruste oli myös alueellisen tasapuolisuuden tarkastelu. Opettajakoulutuksen menettäminen tarkoittaisi kaupungille noin kahden veroprosenttiyksikön verojen nostopainetta, kun otetaan huomioon mahdollinen asuntoyhtiöiden ajautuminen taloudellisiin vaikeuksiin ja jopa konkurssiin. Työpaikkoja menetettäisiin suoraan noin 100 sekä 850 yliopisto-opiskelijaa. 

Savonlinnan talousalueelle on välttämätöntä löytää taloudellisia kompensaatioita. Yhtenä vaihtoehtona on ammattikorkeakoulun kehittäminen. Tällöin kyseeseen tulisivat toimenpiteet, joilla: 

  • on pidemmälläkin aikajaksolla työmarkkinakysyntää 

  • ei ole kilpailevaa tarjontaa lähellä Savonlinnaa 

  • on riittävä vetovoima, niin että koulutukseen saadaan ja siellä pysyy riittävästi opiskelijoita myös Itä-Suomessa. 

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun oman selvityksen mukaan koulutusta tulisi lisätä seuraavilla aloilla:  

  1. muodostetaan Savonlinnaan valtakunnallinen kuntoutuksen koulutuksen osaamiskeskittymä 100 aloituspaikalla 

  2. käynnistetään koulukuraattorikoulutus 40 aloituspaikalla 

  3. käynnistetään turvallisuusalan koulutus 40 aloituspaikalla. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 29.40.55 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun aloituspaikkojen lisäämiseen Savonlinnassa. 
Helsingissä 30.9.2016 
Jukka Gustafsson sd 
Satu Taavitsainen sd