TALOUSARVIOALOITE  654/2010 vp

TAA 654/2010 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen karjalan kielen kouluopetuksen aloittamiseen

Eduskunnalle

Karjalan kieli on yksi Suomessa puhutuista kotoperäisistä kielistä. Kielestä on tullut erittäin uhanalainen, vaikka Suomen valtio on sitoutunut toimiin karjalan kielen ja kulttuurin säilyttämiseksi kansainvälisten sopimusten myötä. Karjalan kieli sai ei-alueellisen vähemmistökielen aseman joulukuussa 2009.

Karjalan kielen seura haluaa aloittaa karjalan kouluopetuksen usealla eri paikkakunnalla. Tässä tarvitaan kuitenkin aluksi samanlaisia erityistoimenpiteitä kuten esim. romanikielen kohdalla. Ryhmäkokoon on oltava pienempi kuin ei-uhanalaisilla kielillä eli alle 5 oppilasta. Opetuksen hoitavat samaan tapaan kuin ortodoksisen uskonnon opetuksessa kiertävät karjalan kielen opettajat.

Kouluopetuksen aloittamiseen tarvitaan 40 000 euroa lähinnä opettajien palkkakuluihin. Ilman "starttirahaa" ei kuitenkaan päästä asiassa liikkeelle, sillä Karjalan kielen seuralle on ilmoitettu, että opetusministeriöllä ei ole varoja toiminnan aloittamisen avustamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  29.10.30 lisäyksenä 40 000 euroa Karjalan kielen seuralle karjalan kielen kouluopetuksen aloittamiseen.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Pentti Oinonen /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps