TALOUSARVIOALOITE 661/2005 vp

TAA 661/2005 vp - Tuija Nurmi /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lahti—Heinola-radan peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Junaliikenne välillä Lahti—Heinola tulee säilyttää. Liikenteen säilyttämiselle tarpeellinen peruskorjaus on tehtävä viiden vuoden sisällä. Rata on yli 20 vuotta sitten korjattu. Peruskorjaus mahdollistaisi jatkoyhteyden rakentamisen Mikkelin suuntaan. Se olisi luonteva jatko Kerava—Lahti-yhteydelle. Samalla turvattaisiin Itä-Suomen raideliikenteen kehittyminen.

Tärkeä perustelu raideliikenteen säilyttämiselle on ympäristöystävällisyys. Varsinkin raskaiden kuljetusten osalta etu on kiistaton. Kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti raideliikenne tulee säilyttää valtakunnallisesti tärkeänä kuljetusmuotona.

Heinolan seudulle on tärkeää turvata nykyisten käyttäjien tavaraliikenne ja luoda mahdollisuus uusien yritysten sijoittumiselle. Esimerkkinä on Heinolan Flutingtehdas, jonka vuosituotanto on tällä hetkellä noin 280 000 tonnia. Junilla lähtevä tavaramäärä on ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa, ja kokonaismäärät ovat olleet 80 000—100 000 tonnia vuodessa. Investointi vuonna 2002 oli yli 6 miljoonaa euroa tuotantokapasiteetin nostoon, jonka seurauksena rautatiekuljetusten ennustetaan edelleen kasvavan tuotantomäärien noustessa. Lähtevän tavaran lisäksi tehtaalle tulee vuosittain rautateitse lähes 100 000 kiintokuutiometriä raakapuuta. Osa raakapuusta tulee Venäjältä. Venäjän puukuljetuksissa rautatie on käytännössä ainoa järkevä kuljetusvaihtoehto.

Stora Ensolla ja VR:llä on sopimus, jonka tavoitteena on kuljetusmäärien kasvattaminen ja kuljetusten laadun parantaminen sekä ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen. Pitkäjänteiseen yhteistyöhön perustuen on investoitu tehdasalueella rataverkon kunnostamiseen viimeisten kuuden vuoden aikana yli 400 000 euroa. Tehtyihin investointeihin kuuluu mm. kaikkien kiskojen ja vaihteiden uusinta. Yritystoiminnan kannalta on erittäin tärkeää, että rautatieyhteys Lahteen säilyy myös jatkossa.

Junaliikenteen loppuminen Lahden ja Heinolan välillä tietäisi tuntuvaa raskaan autoliikenteen lisäystä Heinolan, Kouvolan ja Kotkan väliselle maantielle. Tien nykyinen kunto huomioon ottaen se saattaisi olla merkittävä turvallisuusriski. Viime vuosien tilastot raskaan autoliikenteen aiheuttamista kuolemaan johtaneista kolareista ovat varsin synkät.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.40.21 lisäyksenä 550 000 euroa Lahti—Heinola-radan peruskorjaukseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Tuija Nurmi /kok
  • Arto Seppälä /sd
  • Eero Akaan-Penttilä /kok