TALOUSARVIOALOITE  669/2010 vp

TAA 669/2010 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kontiolahden Kivirannantien ja Herajärventien yhdistämiseen

Eduskunnalle

Kontiolahden kunnassa Pohjois-Karjalassa sijaitsee kaksi erillistä tietä, Kivirannantie ja Herajärventie, joiden välillä on noin 1,9 kilometriä. Kunnan asukkaat ja päättäjät haluaisivat yhdistää nämä kaksi tietä, jotta alueen liikennöintiyhteydet Herajärven länsirannalla paranisivat. Myös maanomistajat, joiden alueiden halki tie kulkisi, ovat suosiollisia tien rakentamiselle. Tarvitaan enää rahoitus tien rakentamiseksi.

Teiden yhdistäminen palvelisi kesämökkiläisiä, paikallisia asukkaita sekä Kiviniemen leirikeskusta, joka liittyy välittömästi Kolin matkailupalveluihin. Tie parantaisi myös yhteyksiä Kolin kylälle, jossa toimivat alueen kaupat ja muut kuntalaisia sekä matkailijoita hyödyttävät palvelut. Uusi tie parantaisi myös metsätalouden harjoittajien mahdollisuuksia saada puuraaka-aine markkinoille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 40 000 euroa Kontiolahden Kivirannantien ja Herajärventien yhdistämiseen.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Pentti Oinonen /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps