TALOUSARVIOALOITE 684/2002 vp

TAA 684/2002 vp - Marja-Leena Kemppainen /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pelastushelikopterien toimintaan

Eduskunnalle

Lääkäri- ja pelastushelikopterien toiminta on äärettömän tärkeää, ja kiistatta voidaan todeta, että niiden toiminnalla on pelastettu ihmishenkiä. Suomalaiset lääkärihelikopterit ovat kansainvälisesti erittäin työllistettyjä. Euroopassa vain muutama lääkärihelikopteri yltää vastaavaan, lähes 2 000 vuosittaiseen hälytykseen. Myös ensihoitoa ohjaava konsultaatiotoiminta on eurooppalaisittain ainutlaatuista.

Pelastushelikoptereilla on 800—1 400 tehtävää vuodessa. Töitä siis riittää.

Medi-Helin kaksi helikopteria sekä pelastushelikopterit Ilmari, Sepe ja Aslak palvelevat ammattitaitoisen henkilökuntansa avulla erittäin arvokkaassa tehtävässä.

Niin lääkärihelikopterien kuin pelastushelikopterien rahoitus on ollut suurelta osin keräystuottojen ja RAY:n avustusten varassa.

Etenkin keräystoiminta on omiaan tuomaan epävarmuuden toiminnan jatkuvuuteen. Pitemmän tähtäimen suunnittelu on jokseenkin mahdotonta, ja uhka koko toiminnan keskeyttämisestä rahan puutteessa on välillä väistämättä edessä.

Valtion tuki rahoituksen turvaamiseksi toisi tälle varsin tarpeelliselle lääkäri- ja pelastustoiminnalle taloudellisesti vakautta ja jatkuvuuden edellytyksiä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  26.80.22 lisäyksenä 7 500 000 euroa lääkäri- ja pelastushelikopterien toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Marja-Leena Kemppainen /kd