TALOUSARVIOALOITE 687/2007 vp

TAA 687/2007 vp - Kari Rajamäki /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pelastusopiston rahoitusvajeen kattamiseen

Eduskunnalle

Savonia-ammattikorkeakoulu järjestää pelastusopistossa Kuopiossa palopäällystön ammattikorkeakoulututkinnon, joka antaa edellytykset toimia kaikissa pelastuslaitosten päällystötehtävissä koko maassa. Sisäasiainministeriö maksaa ammattikorkeakoululle koulutuksen kustannukset tekniikan alan kustannustason mukaan. Palopäällystökoulutuksen järjestäminen on kuitenkin keskimääräistä kalliimpaa, niin että Savonia-ammattikorkeakoulun kustannettavaksi jää koulutuksesta vuosittain 1 miljoonaa euroa. Tämä katetaan muiden koulutusalojen määrärahoilla ja kuntien maksuosuuksilla.

Sisäasiainministeriö oli talousarvioesityksessään esittänyt 1 miljoonan euron lisäystä Pelastusopiston rahoitusvajeen kattamiseen, mutta valtiovarainministeriön esityksessä ko. määrärahaa ei ole. Kansallisen palopäällystökoulutuksen kustannusten rahoittaminen muiden koulutusalojen määrärahoilla ja Pohjois-Savon kuntien maksuosuuksilla on epäoikeudenmukaista sekä kuntia että muita koulutusaloja kohtaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  26.30.01 lisäyksenä 1 000 000 euroa Pelastusopiston rahoitusvajeen kattamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Kari Rajamäki /sd
  • Erkki Virtanen /vas