TALOUSARVIOALOITE 692/2005 vp

TAA 692/2005 vp - Lauri Oinonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kivijärven ja Perhon välisen tien kunnostamiseen

Eduskunnalle

Paikallisteiden kunto on päästetty heikoksi. Tielaitos on kiinnittänyt huomiota liikenne- ja viestintäministeriön alaisena viranomaisena maamme alempitasoisen tiestön kuntoon.

Erityisesti tärkeät kuntakeskusten väliset yhteydet, työssäkäyntialueiden muodostumista estävät heikkokuntoiset tieyhteydet ja eri maakuntia yhdistävien alempitasoisten tiestöjen huono kunto vaikeuttavat maamme eri osissa puutavarakuljetuksia, turvekuljetuksia, matkailun ja turismin kehittämistä sekä työssä käyntiä ja koulunkäyntimahdollisuuksia.

Tielaitos on ryhtynyt käyttämään erilaisia malleja niukkuuden jakamisessa. Käytössä on mm. palastelutekniikka, jolla vuosittain rakennetaan lyhyt tienpätkä, pituudeltaan yhdestä kilometristä neljään kilometriin. Niinpä maastamme löytyy esimerkkejä, että kahden kuntakeskuksen välistä perusparantamatonta 20 kilometrin paikallistieyhteyttä on rakennettu 10 vuotta. Taloudellisesti olisi perusteltua jo tukikohtien perustamisen vuoksi rakentaa suuremmissa kokonaisuuksissa myös paikallisteitä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2006 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Kivijärven ja Perhon kuntakeskusten välisen tien peruskorjauksen loppuun saattamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Lauri Oinonen /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Susanna Haapoja /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Esko Ahonen /kesk