TALOUSARVIOALOITE 694/2005 vp

TAA 694/2005 vp - Lauri Oinonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Petäjäveden Kintauden ja Uuraisten välisen maantien peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Kahden Keski-Suomen kunnan eli Petäjäveden ja Uuraisten välisen maantien perusparannus on odottanut toteutumistaan noin 40 vuotta. Ei kuitenkaan aivan koko matkalta, sillä Uuraisten kunnan puoli on hiljattain peruskorjattu Petäjäveden kunnan rajalle saakka. Petäjäveden kunnan puoleinen kapea sorapintainen tieosuus on edelleen todella ala-arvoisessa kunnossa.

Tieosuudelle, joka on vain hieman yli kymmenen kilometriä pitkä, on Tiehallinnon kertoman mukaan peruskorjaussuunnitelmat valmiina. Korjausinvestoinnille on varattu määrärahatkin useaan kertaan, mutta aina ne on käytetty johonkin toiseen kohteeseen.

Petäjäveden kunta on kasvukeskus Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kyljessä. Rajalla sijaitseva Petäjäveden Kintauden kylä on uudisasutuksen rakentamisen kohteena. Tämän vuoksi myös kunnan kehittämistoimenpiteet kohdistuvat merkittäviltä osin tälle alueelle.

Tästä on konkreettisena osoituksena se, että kunta rakensi omin varoin Kintauden kylälle uuden 120 oppilaan koulun. Tämän lisäksi Kintauden kylälle valmistuu syksyllä 2003 120 asuintontin osayleiskaava. Ottaen huomioon, että tieosuus on kahden kuntakeskuksen välinen ja tien vaikutusalueella sijaitsee Petäjäveden Kintauden kasvava kyläyhteisö, on tien peruskorjauksella kiire alueen myönteisen kehityksen kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2006 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Petäjäveden Kintauden ja Uuraisten välisen maantien perusparantamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Lauri Oinonen /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk