TALOUSARVIOALOITE 71/2007
vp
TAA 71/2007
vp - Susanna Haapoja /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Etelä-Pohjanmaan kulttuurin
kansainvälistymisohjelman mukaisiin toimenpiteisiin
Eduskunnalle
Etelä-Pohjanmaan liiton kulttuurilautakunta
on valmistelemassa kulttuurin kansainvälistymisohjelmaa
maakunnan kulttuuritoimijoille. Ohjelma sisältää runsaasti
tuleville vuosille suunnattua kansainvälistä toimintaa
viennin, tuonnin ja kansainvälisen vaihdon osalta eri taiteenaloille.
Ohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut tuottaa sellaiset
toiminnan työvälineet taiteen ja kulttuurin toimijoille,
että heillä on toimintaedellytykset kansainvälisellä sektorilla.
Tätä tarkoitusta varten maakunnassa on toteutettu
merkittävä kolmivuotinen kulttuurin vientiprojekti,
laadittu kansainvälistymisopas kulttuurin toimijoille ja
parhaillaan laaditaan yhteiset toimintasuunnitelmat toimenpiteineen
kansainväliseen toimijaverkostoon kuuluville taiteilijoille
ja kulttuurialan yrityksille sekä organisaatioille.
Kulttuurin kansainvälistyminen tukee myös kansallista
ja alueellista toimintaa. Kulttuurin alueellinen ja maakunnallinen
toiminta tarvitsee rahoitusta.
Etelä-Pohjanmaan liiton kulttuuristrategiassa vuosille
2005—2013 linjataan kulttuurin kehittämisen tulevaisuuden
tavoitteita. Strategian yhtenä keskeisenä tavoitteena
on kulttuurin kansainvälistymisen edistäminen.
Kansainvälistymisen merkitys korostuu tulevaisuudessa,
kun globalisaatiokehityksessä valtioiden väliset
rajat ohenevat ja teknologinen kehitys tuo ihmiset ja alueet lähemmäksi
toisiaan.
Tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan kulttuurista moninaisuutta
ja luovuutta, josta voi syntyä uusia innovaatioita. Kansainvälisten
kontaktien kautta annetaan mahdollisuus uusille vaikutteille ja
luodaan näin maaperää innovaatioiden syntymiselle.
Etelä-Pohjanmaan kulttuuristrategia painottaa kansainvälistymisen
edistämisessä avoimuutta, suvaitsevaisuutta ja
arkipäivän kansainvälistymistä.
Samalla vahvistetaan kulttuuritoimijoiden kansainvälistymisvalmiuksia
ja lisätään kuntien kansainvälisen
toiminnan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Lisäksi kehitetään kansainvälistä markkinointia
ja tuotetaan kansainvälistä hanketoimintaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 29.80.52 lisäyksenä 75 000
euroa Etelä-Pohjanmaan kulttuurin kansainvälistymisohjelman
mukaisiin toimenpiteisiin.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Susanna Haapoja /kesk
- Petri Salo /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Tuomo Hänninen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk