TALOUSARVIOALOITE 725/2007
vp
TAA 725/2007
vp - Leena Rauhala /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen neuvolatoiminnan resurssien
lisäämiseen
Eduskunnalle
Neuvoloiden työntekijöillä on
vaikeuksia tunnistaa perheen sosiaalisia ongelmia, esimerkiksi parisuhde-
ja päihdeongelmia sekä perheväkivaltaa.
Nämä tiedot käyvät ilmi terveystieteen
lisensiaatti Eija Heimon väitöskirjasta. Tutkimuksessa
mukana olleet terveydenhoitajat kokivat, että heidän
taidoissaan tunnistaa sosiaalisia ongelmia oli puutteita.
Tätä samaa viestiä olemme saaneet
myös neuvoloiden terveydenhoitajilta: Heillä ei
nykyisellään ole riittäviä välineitä puuttua
entistä vaikeampiin ongelmiin, joita asiakastilanteissa
nousee esiin tai on pinnan alla. Sosiaalisiin ongelmiin puuttuminen
edellyttäisi nykyistä kiireettömämpää toimintaa
neuvoloissa. Sekä terveydenhoitajien että perheiden
kannalta ongelmista puhuminen edellyttää luottamuksellista
asiakassuhdetta, ja sen kehittyminen vaatii aikaa. Useimmilla terveydenhoitajilla
ei kuitenkaan ole nykyisellään aikaa riittävän
pitkiin asiakaskontakteihin eikä kotikäynteihin.
Vaikka neuvolajärjestelmää onkin kehitetty
viime vuosina mm. kaavakkeiden ja eri henkilöstöryhmien
yhteistyön avulla, käytäntö kuitenkin
ontuu pahasti kiireen vuoksi.
Terveydenhoitajat tarvitsevat tuekseen sosiaali- ja terveydenhuollon
ammattilaisista koostuvan työryhmän, joka voisi
yhdessä perheiden kanssa suunnitella perheitä parhaiten
auttavat tukimuodot. Laajalla yhteistyöllä ja
riittävillä resursseilla voidaan estää perheen
ongelmien kasaantuminen ja välttää pitkien
ja kalliiden hoitojen ja kuntoutuksen tarve. Tällainen
työryhmä ehkäisee myös terveydenhoitajien
viime vuosien aikana yleistynyttä loppuun palamista. Yksin työskentelevien
terveydenhoitajien tilanne on rankka. Arkipäivän
"työnohjausta" ei ole saatavissa, ja asiakkaiden ongelmat
ovat entistä rankempia.
Neuvolatoiminta on avainasemassa ennalta ehkäisemässä entistä vakavampien
ongelmien syntymistä, jos terveydenhoitajille annetaan
riittäviä resursseja tehdä työnsä hyvin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 33.60.30 lisäyksenä 1 500 000
euroa neuvolatoiminnan resurssien lisäämiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Leena Rauhala /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Tarja Tallqvist /kd