TALOUSARVIOALOITE 734/2005 vp

TAA 734/2005 vp - Maija Perho /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kotipalvelutoiminnan kehittämiseen

Eduskunnalle

Kotipalvelutoiminta on tärkeä osa kuntalaisten hyvinvointipalveluja. Kotipalvelun on tarkoitus tukea vammaisten, iäkkäiden ja vauvaperheiden itsenäistä selviytymistä. Kotipalveluilla voidaan ehkäistä vanhusten ja vammaisten laitostumista sekä syrjäytymistä. Toimiva kotipalvelutoiminta vapauttaa kunnan varoja muuhun sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kotipalvelut on viime vuosina karsittu lähes minimiin. Vammaisten kotipalvelujen ja kotiin saatavan tilapäishoidon on koettu huonontuneen jo ennestään heikoksi koetusta tasosta. Kuntien nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kotipalvelut on pääasiassa suunnattu vanhuspalveluihin, vaikka niihin olisivat lain mukaan oikeutettuja myös vammaiset tai esimerkiksi vastasynnyttäneet äidit. Väestön ikääntyminen kasvattaa kotipalvelujen tarvetta huomattavasti, joten on tärkeää turvata myös vammaisten kotipalvelun tarpeet. Resurssien lisäämisen ohella tarvitaan kuntarajat ylittäviä seudullisia ratkaisuja ja palvelusetelien joustavaa käyttöä. Kotihoidon kehittämisen yksi tärkeä edellytys on myös tietoverkon ja tiedonsaantioikeuden kehittäminen viranomaisten välillä. Hoitosuhteiden tulisi mahdollisimman paljon perustua omahoitajaperiaatteeseen ja näin välttää kotona käyvien kotipalvelutyöntekijöiden jatkuvaa vaihtumista.

Kotipalvelujen tarvitsijat ovat valtakunnallisesti eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa asuvat. Jotta kotipalveluja voitaisiin tuottaa sosiaalihuoltolaissa annetun asetuksen mukaisesti, valtionosuutta sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin on selkeästi kasvatettava.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 4 000 000 euroa kotipalvelutoiminnan kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Maija Perho /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Ahti Vielma /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Petri Salo /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Reijo Paajanen /kok