TALOUSARVIOALOITE 739/2010 vp

TAA 739/2010 vp - Tuula Peltonen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen koulutuksen arvioinnin toimintamenoihin

Eduskunnalle

Koulutuksen arviointineuvosto toimii koulutuksen arvioinnin asiantuntijaelimenä opetusministeriön yhteydessä. Sen tehtävänä on avustaa opetusministeriötä sekä tukea koulutuksen järjestäjiä koulutuksen arviointia koskevissa asioissa. Se myös laatii neuvoston toimikaudeksi koulutuksen ulkopuolisen arvioinnin ohjelman, tekee ehdotuksia koulutuksen arvioinnin kehittämiseksi sekä edistää koulutuksen arviointia koskevaa tutkimusta ja yhteistyötä.

Sen tavoitteena on hankkia ja analysoida tietoa koulutuksen paikallisen kehittämistyön ja päätöksenteon pohjaksi sekä tukea opiskelijoiden oppimista, opetustoimen henkilöstön työtä ja oppilaitosten kehittämistä.

Koululainsäädännön uudistuksen yhteydessä eduskunta edellytti, että neuvosto ja sen sihteeristö järjestetään siten, että se ei ole sidoksissa kouluhallintoon. Sihteeristö sijoitettiin Jyväskylään. Sen toimintaa ei kuitenkaan ole kehitetty tarpeeksi. Toiminta tarvitsee lisärahoitusta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  29.01.01 lisäyksenä 500 000 euroa koulutuksen arviointineuvoston ja sen sihteeristön toimintamenoihin.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Tuula Peltonen /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Valto Koski /sd