Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.17

Talousarvioaloite TAA 74/2019 vp 
Anna-Kaisa Ikonen kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä uuden Tampereen yliopiston fuusiokustannusten kompensoimiseen (8 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät vuoden 2019 alusta. Kyseessä on Suomen suurin korkeakoulufuusio ja Suomen toiseksi suurin korkeakouluyhteisö yli 30 000 opiskelijalla ja yli 4 200 henkilötyövuodella. Korkeakouluyhteisöön kuuluu myös Tampereen ammattikorkeakoulu. Uusi korkeakouluyhteisö on luonut tieteenalojen rajapinnoista ammentavan monialaisen ja globaalisti kiinnostavan tutkimus- ja oppimisympäristön, ja se rakentaa uutta mallia suomalaiseen korkeakoulutukseen ja tieteen tekemiseen.  

Fuusioitumisessa syntyvät lisäkustannukset eivät saa syödä korkeakoulujen opetuksen ja tutkimuksen laatua, sillä yhdistymisen tarkoitus oli juuri päinvastainen: aidosti edistää tiedettä ja tutkimusta, suomalaista osaamista ja laadukasta koulutusta, joka antaa opiskelijoille monipuoliset työkalut oman yksilöllisen opintopolkunsa rakentamiseen. Korkeakoulufuusio tuo runsaasti mahdollisuuksia niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja siksi hallituksen tulisi edistää päätöksillään myös korkeakoulujen yhdistymisen siirtymävaiheen jälkeistä aikaa. Rahoituksen painopisteen tulee olla perusrahoituksessa ja strategisissa painotuksissa, mutta on kestämätöntä, jos fuusioitumiskulut syövät varsinaisen tutkimus- ja koulutustoiminnan liikkumatilaa. Tampereen uuden yliopiston on laskettu tarvitsevan 8 000 000 euron lisärahoituksen, jolla katetaan fuusioitumisesta syntyneet kolmen aikaisemman korkeakoulun tietojärjestelmien yhdistämisestä aiheutuvat välittömät kustannukset. Tavoitteena on siirtyä fuusion myötä n. 400 järjestelmästä n. 250 järjestelmään vuoteen 2021 mennessä. Lisäksi lisäkustannuksia aiheuttavat muun muassa kampuskehittäminen ja digitalisaation vahvistaminen.  

Korkeakoulut tarvitsevat pitkäjänteistä rahoitusta perustoimintaansa, mutta siirtymisestä syntyneitä lisäkuluja ei saa unohtaa, vaan ne on kompensoitava korkeakouluille, sillä mukana ovat vahvasti myös valtion omat intressit. Koulutus on pienen Suomen menestyksen strategia. Korkea osaaminen on tulevaisuuden kasvun ja siitä koituvan hyvinvoinnin kulmakiviä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 8 000 000 euroa momentille 29.40.50 Tampereen uuden yliopiston fuusiokustannusten kompensoimiseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Anna-Kaisa Ikonen kok 
Sofia Vikman kok 
Arto Satonen kok 
Pauli Kiuru kok