TALOUSARVIOALOITE 742/2002 vp

TAA 742/2002 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pirkkalan Naistenmatkan koulun yläasteen peruskorjaukseen

Eduskunnalle

Pirkkalan kunnan väestö on kasvanut erittäin voimakkaasti jo usean vuoden ajan ja on nyt yli 13 000 henkeä. Kuntaan muuttajista valtaosa on nuoria lapsiperheitä. Lasten määrän huomattava kasvu asettaa kunnan koululaitokselle kovat vaatimukset opetustilojen riittävyyden ja laadun suhteen. Naistenmatkan koulu on rakennettu 1960-luvulla. Koululla on ollut käynnissä usean vaiheen peruskorjausohjelma, jonka kunta on joutunut toteuttamaan lähes kokonaan omalla kustannuksellaan.

Vuonna 2003 on tarkoitus toteuttaa peruskorjauksen 3b-vaihe, joka käsittää koulun luokkien korjauksen kaikkien pintojen osalta, ilmastoinnin, lämmityksen ja vesi- ja viemärijärjestelmien uusimisen. Lisäksi on korjattava lukion kanssa yhteinen studiosiipi atk-luokkien toiminnan turvaamiseksi. Tämän 3b-vaiheen kustannusarvio on 1 843 000 euroa. Samanaikaisesti kunta rakentaa uutta Kurikan ala-astetta, joka valmistuu syksyllä 2003.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.40.34 lisäyksenä 795 000 euroa Pirkkalan Naistenmatkan koulun yläasteen korjaamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas