TALOUSARVIOALOITE 743/2002 vp

TAA 743/2002 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Valkeakosken uimahallin peruskorjaukseen ja laajennukseen

Eduskunnalle

Valkeakosken uimahalli on valmistunut vuonna 1980, eikä sen valmistumisen jälkeen ole tehty merkittäviä peruskorjauksia. Halli on vilkkaassa käytössä ja palvelee valkeakoskelaisten lisäksi alueellisesti myös Toijalan, Viialan ja Kylmäkosken kuntalaisia. Kävijöitä on vuosittain noin 100 000, ja hallin laajennus mahdollistaisi merkittävän lisäkäytön, johon on olemassa tarvetta erityisesti erityisryhmien osalta.

Terveydenhoidossa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä uiminen ja vesiliikunta on todettu hyviksi terveyden ylläpidon, kuntoutuksen ja virkistyksen muodoiksi. Seutukunnan alueella vanhusten määrä kasvaa, mikä asettaa lisääntyviä vaatimuksia hallin tarjoamille palveluille. Peruskorjauksen yhteydessä on halliin tarkoitus rakentaa mm. opetusallas. Hallin tekniikka ja toimintasisältö nykyaikaistetaan. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 3 500 000 euroa, josta valtion osuus on 500 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.98.50 lisäyksenä 500 000 euroa Valkeakosken uimahallin peruskorjaukseen ja laajentamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas