TALOUSARVIOALOITE 752/2005 vp

TAA 752/2005 vp - Virpa Puisto /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Unifem ry:n toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Suomen Unifemillä on ainutlaatuinen kansainvälisen kehitysyhteistyö-, rauhanturva- ja siviilikriisinhallinnan gender-asiantuntemus Suomessa. Se tukee YK:n naisten kehitysrahastoa naisten poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien edistämiseksi sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Viime aikoina Unifem on nostanut esille naisten roolin ja tehtävän hajonneiden yhteiskuntien jälleenrakennustyössä ja kriisinhallinnassa. Viimeksi teema on ollut esillä kansainvälisen yhteisön selvittäessä konfliktia Sudanissa ja edelleen myös mm. Afganistanissa ja Irakissa. Kuluvana syksynä yhdistys on Suomessakin aloittanut keskustelun naisten köyhdyttämisestä ja erityisesti naisten epäproportionaalisen suuresta työllistymisestä ns. epävirallisella sektorilla ja siitä aiheutuvista vakavista epäkohdista.

Suomen Unifemin tehtävä on tiedottaa ja vaikuttaa, lisätä tietoisuutta maailman naisten asemasta sekä kerätä varoja Unifem-rahastolle ja sen ohjelmille. Suomen Unifem edistää Suomen kehitysyhteistyön tasa-arvostrategian toteutumista kouluttamalla ja tiedottamalla. Tämän lisäksi Suomen Unifemillä on valtakunnallinen järjestökenttä, johon kuuluu yli 40 paikallistoimikuntaa, 40 järjestöjäsentä ja yli 2 500 henkilöjäsentä. Yhdistys osallistuu alansa asiantuntijana seminaareihin sekä koulutus- ja luentotilaisuuksiin ja antaa lausuntoja.

Nykyinen 50 000 euron toiminta-avustus on riittämätön. Yhdistys ei nykyisillä resursseilla pysty palkkaamaan tiedottajaa, mikä on tämän valtakunnallisesti toimivan yhdistyksen keskeisin resurssivajaus.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  24.99.50 lisäyksenä 50 000 euroa eräiden valtionapujen korottamiseen ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että kokonaismäärärahasta osoitetaan Suomen Unifem ry:lle 100 000 euroa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Virpa Puisto /sd
  • Paula Risikko /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Minna Sirnö /vas
  • Erkki Virtanen /vas