TALOUSARVIOALOITE 76/2005 vp

TAA 76/2005 vp - Sari Essayah /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen talous- ja velkaneuvonnan järjestämiseen

Eduskunnalle

Talous- ja velkaneuvonnan tarve kasvaa koko ajan. Erityisesti näin on suurissa kaupungeissa, joissa asukaskunnasta ylivelkaisia, työttömiä ja syrjäytymisvaarassa olevia on suhteellisesti enemmän. Asiakkaiden velkojen järjestely kestää usein jopa yli vuoden. Asiakkaita tulee velkaneuvontaan enemmän kuin vanhoja tapauksia saadaan valmiiksi.

Kauppa- ja teollisuusministeriön tavoitteena on, että asiakkaiden keskimääräinen jonotusaika ensimmäiselle käynnille lyhenee korkeintaan 45 päiväksi (v. 2004: 53).

Momentin selvitysosassa todetaan: "Ennalta ehkäisevä valistus ja talousneuvonta ovat tärkeitä ylivelkaongelman ratkaisussa ja velallisten kuntouttamisessa takaisin työelämään".KTM on kuitenkin ehdottanut 1 000 000 euroa viimevuotista vähemmän talous- ja velkaneuvonnan menoihin. Kasvava asiakaskunta ja toisaalta tavoite ennalta ehkäisevästä työstä eivät ole realistisia alenevilla määrärahoilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  32.40.31 lisäyksenä 1 500 000 euroa talous- ja velkaneuvonnan järjestämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Sari Essayah /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Päivi Räsänen /kd