TALOUSARVIOALOITE 770/2005
vp
TAA 770/2005
vp - Susanna Rahkonen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kunnallisen
kodinhoitoavun vahvistamiseen
Eduskunnalle
Hallituksen esityksessä vuoden 2006 tulo-
ja menoarvioksi (HE 119/2005 vp)
kotitalousvähennyksen enimmäismäärää ehdotetaan
korotettavaksi kotitalous-, hoito- ja hoivatyön osalta 1 150
eurosta 2 300 euroon. Hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena
on vahvistaa työvoiman kysyntää matalapalkkaisessa
kokoaikatyössä. Ehdotuksen arvioidaan vähentävän
valtion tuloveron tuottoa vuositasolla 20—25 milj. eurolla.
Valtio siis subventoi edellä mainitulla summalla kotitalous-
ja hoivapalveluiden hankintaa yksityisiltä markkinoilta.
Tuki kohdentuu henkilöihin, jotka tulojensa puolesta kuuluvat
verotuksen piiriin sekä pystyvät palveluita hankkimaan ja
tekemään vähennyksen.
Väestön ikääntymisen myötä kodinhoitoavun kysyntä on
kasvussa. Monissa kunnissa kodinhoitoapua on riittämättömästi
tarjolla ja se kohdentuu vain kaikkein heikoimmassa kunnossa oleviin
vanhuksiin. Myös lapsiperheet tarvitsisivat monissa tilanteissa
kipeästi kodinhoitoapua, mutta apua saavat käytännössä vain
lastensuojeluperheet. Kunnissa ei ole riittävästi
henkilöstöä, jotta kodinhoitoavun piiriin
pääsisivät muutkin kuin ääritapaukset.
Moni pienituloinen eläkeläinen ja lapsiperhe jää vaille
kipeästi tarvitsemaansa apua. Pienten tulojen vuoksi kotitalousvähennys
ei heitä hyödytä, eivätkä he
pysty ostamaan apua yksityisiltä markkinoilta. Ei ole oikein,
että nämä ihmisryhmät jäävät
kokonaan ilman kotiapua, vaikka tarve voi olla hyvin perusteltu.
Koska valtio avustaa yksityisiä kotipalveluita hankkivia
kansalaisia verosubvention avulla, olisi perusteltua tukea myös
pienituloisten kansalaisten kotiavun saantia. Tämän
toteuttamiseksi valtion tulisi ottaa käyttöön
erityinen kunnille maksettava "korvamerkitty" avustus kodinhoitopalveluiden
tarjoamiseen. Summa olisi suuruudeltaan 9,5 miljoonaa euroa ja sillä saisi
palkattua kuntiin noin 300 kotiavustajaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 33.32.36 lisäyksenä 9 500 000
euroa valtionavustuksena kuntien kodinhoitoaputarjonnan vahvistamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005