TALOUSARVIOALOITE 774/2005 vp

TAA 774/2005 vp - Lyly Rajala /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Seniorikylänä kehitettävän Ristijärven kirkonkylän pääraitin ja sen lähiympäristön rakentamiseen liikenne- ja liikkumisturvalliseksi mallikohteeksi

Eduskunnalle

Ikäihmisten määrän kasvaessa syntyy uudenlaisia vaatimuksia liikenneturvallisuudelle. Seniorit ja vanhukset edellyttävät, että he voivat liikkua ympäristössään turvallisesti. Tämä vaatii erityisjärjestelyjä, esimerkiksi liikenteen nopeuden alentamista tukevia rakenteita, eritasokorotusten poistamista, hyvää valaistusta, huomiokykyä edistäviä yksityiskohtia ja opasteita sekä viihtyisyyttä. Nämä toimenpiteet parantavat kaikkien muidenkin, erityisesti lapsiperheiden, liikkumista ja turvallisuutta.

Senioriasumisen kehittäminen on osa Ristijärven elinkeinopolitiikan päästrategiaa. Seniorialan kehittämisessä Ristijärvellä on valtakunnallisestikin näkyvä pioneerin rooli. Seniorpolis-hankeen ytimenä on seniorialan tuotekehitysosaaminen. Toteutettavan Seniorikylän pilottihankkeen kokemuksia siirretään myös muualle Suomeen.

Kyseisen ikääntyneiden liikenneturvallisuuteen keskittyvän hankkeen muodostavat noin 500 metrin osa maantietä 888, lähiympäristön noin 100 metrin etäisyydellä maantiestä olevat keskeiset palvelukohteet: terveyskeskus, kirjasto, päiväkoti, yhteispalvelupiste, kirkko ja seurakuntatalo, senioriliikuntatalo, koulu, päiväkoti ja päivittäistavarakauppa sekä senioreille valmistuva rivitalo, kolme vanhusten hoitokotia ja suurin osa eläkeläisasunnoista. Lähiympäristöön kuuluu myös noin 400 metrin pituinen ikääntyneiden kunto- ja virkistysreitti. Liikkumisturvallinen alue muodostaa seniori- ja vanhusasumisen ytimen, jonka alueella toimii myös langaton hälytysjärjestelmä.

Ristijärven kunta on tilannut kohteen suunnittelun Oulun yliopiston arkkitehtuuriosastolta. Suunnitelma valmistuu vuoden 2005 lopussa. Toteutus aloitetaan vuonna 2006.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.01.22 lisäyksenä 600 000 euroa Seniorikylänä kehitettävän Ristijärven keskustan rakentamiseen liikkumis- ja liikenneturvalliseksi mallikohteeksi ikääntyneille.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Lyly Rajala /kok
  • Anne Huotari /vas