TALOUSARVIOALOITE 775/2004 vp

TAA 775/2004 vp - Päivi Räsänen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansaneläkkeen vähimmäismäärän korottamiseen

Eduskunnalle

Suomessa arvioidaan olevan pelkkää kansaneläkettä saavia henkilöitä noin 100 000. Kansaneläkkeen on tarkoitus turvata perustoimeentulo henkilölle, joka ei saa ansioeläkettä tai jolle on kertynyt vain pieni ansioeläke.

Yksinäisen henkilön täysi kansaneläke on vuonna 2004 1. kuntaryhmässä 496,38 euroa ja 2. kuntaryhmässä 475,73 euroa kuukaudessa. Puolisoilla vastaavat määrät ovat 436,74 ja 419,16 euroa. Kansaneläkkeen nykyinen taso ei riitä takaamaan toimeentuloa. Verotus huomioon ottaen Suomen minimieläke on Pohjoismaiden pienin.

Kansaneläkkeen alhainen taso aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia toisaalla. Vähävaraiset eläkeläiset tinkivät esimerkiksi lääkkeiden hankinnasta, minkä seurauksena joudutaan hoitamaan vaikeutuneita sairauksia aikaisempaa kalliimmalla. Säästöt ruokaostoksissa johtavat ravitsemustason laskuun ja näin myös terveydellisiin ongelmiin. Eläkeläisten tuloerojen kasvu on johtamassa kasvavaan eriarvoisuuteen ja vanhusten syrjäytymiseen. Noin kolmannes köyhyysrajan alapuolella elävistä on eläkeläisiä.

Hallitus päätti esittää talousarvioesityksessään, että kansaneläkettä korotetaan 1.3.2005 lukien 7 euroa/kk, koska kuluvan vuoden alhainen inflaatiotaso olisi johtanut vuonna 2005 odotettavissa olevan indeksikorotuksen jäämiseen kohtuuttoman pieneksi lähinnä alkoholiverotuksen alennuksen seurauksena.

Kristillisdemokraattien mielestä tämä ei riitä, vaan pelkkää kansaneläkettä saavien minimieläkettä tulee nostaa 20 eurolla kuukaudessa, jotta he voisivat selvitä välttämättömistä elinkustannus- ja sairausmenoistaan. Jos eläkeläisen yhteenlaskettu kansaneläke ja sitä vähentävät eläkkeet jäävät alle uuden korotetun minimieläkkeen, kansaneläkkeeseen tehdään tasaava korotus. Tämä aloite on osa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2005 talousarvioon momentille  33.19.60 lisäyksenä 25 000 000 euroa kansaneläkkeen vähimmäismäärän budjettiperusteiseen korottamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2004

  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Bjarne Kallis /kd