TALOUSARVIOALOITE 779/2006
vp
TAA 779/2006
vp - Marjo Matikainen-Kallström /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen teknillisten
tieteiden opetus- ja perustutkimuslaboratorioiden laitehankintoihin
Eduskunnalle
Suomen kansantulon kasvu ja hyvinvointi ovat perustuneet
huippuosaamisen ja innovaatioiden aikaansaamaan viennin kasvuun
globalisaation avaamilla markkinoilla. Huipputekniikan valta-asema
viennissä verrattuna muihin EU-maihin edellyttää t&k:n
suurta osuutta bkt:sta sekä yrityksiltä että valtiovallalta.
Valtiovallan investoinnit erityisesti teknillisten tieteiden ja
osin myös luonnontieteiden perustutkimukseen ovat kuitenkin
jääneet jälkeen kilpailijamaista. Suomen
akatemian selvityksen mukaan Suomen tieteen taso on OECD-maiden
joukossa eri tieteenaloilla sijalla 3—6, mutta luonnontieteissä sijalla
12 ja teknillisissä tieteissä sijalla 16.
Kansainvälisessä yliopistojen laatuselvityksessä (The
Times Higher Education) maailman 200 parhaan yliopiston joukossa
v. 2005 Suomesta pärjää vain Helsingin
yliopisto. Se on 65. ja edellä muiden Pohjoismaiden parhaita
yliopistoja. Toinen listalle päässyt suomalainen
yliopisto Teknillinen korkeakoulu on 194. ja listalla olevista 16
Euroopan teknillisistä yliopistoista viimeistä edellinen.
Teknillisillä tieteillä on innovaatiojärjestelmässä avainasema,
sillä ne tuottavat perustutkimuksen ja siihen nojaavan
opetuksen avulla tietoa ja tutkimustuloksia innovaatioiden pohjaksi. Perustutkimuksen
tulokset myös siirtyvät nykyisin entistä nopeammin
tuoteinnovaatioiksi.
Innovaatioketjun alkupään vahvistamiseksi Suomessa
on teknillisten tieteiden opetus- ja tutkimusresurssit kiireellisesti
nostettava kilpailijamaiden tasolle. Opettajien lisäyksen
rinnalla on huolehdittava opetus- ja tutkimuslaboratorioiden laitekannan
uusimisesta ja riittävästä laboratoriohenkilökunnasta.
Perustutkimuslaboratorioiden laitekannan ja henkilökunnan
puutteiden vuoksi kokeellisten tieteiden kilpailukyky muihin tieteenaloihin
verrattuna on huono. Sen vahvistaa Suomen akatemian huippuyksiköiden
valinnan tulos. Vuonna 2005 valituista 23 huippuyksiköstä valtaosa
toimii muilla tieteenaloilla ja teknillisissä tieteissä laskennallisissa
teoreettisissa tutkimuksissa.
Ilman laboratorioiden resurssien tasokorjausta perustutkimus
suuntautuu yhä enemmän muille tieteen aloille
ja halpaan teoreettiseen tutkimukseen. Sekin on hyödyllistä,
mutta ei tuota teollisuuden tarvitsemaa kokeellista tietoa ja osaamista.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.50.21 lisäyksenä 20 000 000
euroa teknillisten tieteiden kokeellista perustutkimusta tekevien
opetus- ja perustutkimuslaboratorioiden laitehankintoihin.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Marja Tiura /kok