TALOUSARVIOALOITE 78/2005 vp

TAA 78/2005 vp - Sari Essayah /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen toimeentulotuen asumismenojen omavastuun poistamiseen

Eduskunnalle

Kohtuullinen asuminen kuuluu jokaisen perusoikeuksiin. Asumismenot ovat kuitenkin viime vuosina kohonneet huomattavasti mm. yleishyödyllisten asunto-osakeyhtiöiden vuokrien nousun myötä niiden siirryttyä markkinatalousmaiseen vuokrien määrittelyyn. Pienituloiset ihmiset, jotka elävät toimeentulotuen varassa, ovat joutuneet tinkimään välttämättömistäkin menoistaan, jopa ruoasta, selvitäkseen asumismenojen nykyisen 7 prosentin omavastuuosuuden maksamisesta. Hallitus esittää omavastuuosuuden poistamista 1.9.2006 lähtien. Kaikkein köyhimpien, toimeentulotuen varassa elävien ja sen turvin joka päivä sinnittelevien ihmisten tilanteeseen tulee saada parannus jo vuoden alusta lähtien. Omavastuun poistaminen asettaa myös kaikki toimeentulotukiasiakkaat yhdenvertaiseen asemaan. On myös hyvä pitää mielessä, että tuen saajien käyttöön näin vapautuva summa siirtyy suoraan kotimaiseen kulutukseen. Omavastuuosuuden poistaminen vuoden alusta lähtien vaatii yhteensä 28 800 000 euron määrärahan, joka on jaettu kahdelle momentille 33.32.30 ja 33.32.38.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 14 400 000 euroa toimeentulotuen asumismenojen nykyisen 7 prosentin omavastuuosuuden poistamiseen budjettiperusteisesti 1.1.2006 lukien.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Sari Essayah /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd